Kalajoella maanantaina syttynyt maastopalo leviää edelleen hallitsemattomasti, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitos.
Keskiviikkona myöhään illalla maastopalo oli levinnyt yli 200 hehtaarin alueelle.
– Ei voida sanoa, että palo olisi vieläkään hallinnassa. Onhan tämä erittäin poikkeuksellista ja meidän pelastuslaitoksemme alueella historian suurin maastopalo ehdottomasti, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palopäällikkö Pekka Räty.
Lue myös: Kalajoen maastopalo leviää noin 5 kilometrin päässä asutuksesta "Kävin juuri tarkistamassa, uskaltaako mennä nukkumaan"
Pelastuslaitoksen mukaan tavoitteena on rajoittaa palon leviäminen aamuun mennessä.
Pelastuslaitos on antanut vaaratiedotteen Kalajoen Raution kylään. Jokilaaksojen pelastuslaitos on kehottanut maastopaloalueen lähistöllä liikkuvia siviilejä poistumaan alueelta.
Lähin asutus on Rädyn mukaan noin viiden kilometrin päässä paloalueesta. Poliisi on paikalla mahdollisten evakuointien varalta.
Video: Tältä käsistä riistäytynyt Kalajoen maastopalo näyttää nyt
"Tilanne eskaloitui illan aikana"
Maanantaina syttynyt ja jo kertaalleen hallintaan saatu maastopalo alkoi levitä uudelleen keskiviikkona illalla.
– Tilanne eskaloitui illan aikana, kun palo karkasi käsistä ja pääsi leviämään latvapalona, Räty kertoo.
Rädyn mukaan pelastuslaitos on joutunut perääntymään paloalueelta ja siirtämään kalustoaan pois maastopalon alta. Paikalla on noin sata ihmistä, 25 sammutusyksikköjä ja kolme sammutushelikopteria.
Palon uudelleen leviämisen syynä on Rädyn mukaan etenkin kova tuuli.
– Siinä vaiheessa kun tulipalo nousee korkeaan kuusikkoon, niin se etenee todelle nopeasti tuulen mukana latvustossa.
Savua kantautuu Rädyn mukaan kymmenien kilometrien päähän mutta terveydelle haitallista savua vain lähialueille.