Kaleva: Pitseriasukua epäillään uhkailusta

Mies ryöstettiin eilen illalla Oulussa. Ryöstäjien matkaan lähti ostoskassien lisäksi pizza.
Lehtikuva
Julkaistu 06.02.2015 10:52

MTV UUTISET

Keskusrikospoliisi tutkii ulkomaalaistaustaisiin pitseriayrittäjiin kohdistuvaa rikoskokonaisuutta Oulussa.

Kaleva-lehden mukaan poliisi epäilee, että useita pitserioita Oulun seudulla pyörittävä suku yrittää estää uhkailulla uusien pitserioiden perustamisen.

Kalevan saamien tietojen mukaan turkkilaistaustainen pitseriasuku on uhkaillut useiden vuosien aikana vakavalla väkivallalla maahanmuuttajataustaisia yrittäjiä, jotta nämä eivät avaisi kilpailevaa pitseriaa "heidän reviirilleen".

KRP:n mukaan kiristyksistä epäillyn pitseriasuvun  jäseniä on ollut yrittäjinä Oulun lisäksi Rovaniemellä, Lappeenrannassa, Joensuussa, Tampereella ja Jyväskylässä.

Ilmiössä on jopa viitteitä järjestäytyneestä rikollisuudesta.

– Toiminta muistuttaa ulkomaisia mafioita, jotka sopivat keskenään, kuka saa tehdä ja mitä, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ari Kouva arvioi Kalevassa.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos