Kilpailu viimeisestä MM-kisapaikasta suomalaisten menestyslajissa miesten keihäänheitossa huipentuu ensi viikolla, kun Porissa kisataan SM-mitaleista.
Tilanne on siltä osin selvä, että viime kesän Euroopan mestari Antti Ruuskanen ja kaksi vuotta sitten MM-hopealle heittänyt Tero Pitkämäki ovat jo varmasti mukana elokuun viimeisellä viikolla järjestettävissä Pekingin MM-kisoissa. Pitkämäki on maailmantilastossa kolmantena (89,09) ja Ruuskanen kuudentena (86,61).
Kolmannesta kisapaikasta taistelevat Ari Mannio ja Teemu Wirkkala. Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen kertoi perjantaina, että kaksikosta matkaa kisoihin se, joka heittää paremman tuloksen Kalevan kisojen finaalissa 2. elokuuta.
Mannion kauden tähän mennessä paras kaari 86,82 syntyi Raaseporissa 7. kesäkuuta. Wirkkalan ykkösheitto 84,39 on puolestaan Turusta 25. kesäkuuta. Mannio on ollut keskinäisissä kilpailuissa Wirkkalaa parempi Raaseporissa ja Lausannen Timanttiliigassa, Wirkkala puolestaan Turussa. Mannion keskimääräinen ykköstulos kauden kuudesta kisasta on 82,22 metriä, kun Wirkkalan vastaava lukema yhdeksästä kilpailusta on 80,95 metriä.
Mannio on siis kaksikosta edellä kaikilla tuloksellisilla mittareilla tarkasteltuna koko kauden osalta, mutta tilanne muuttuu, jos huomioidaan ainoastaan Suomen Urheiluliiton asettama valintaikkuna (20.6-10.8).
Valintaikkunan ajalta Wirkkalalla on nimissään pidempi kaari, sillä hänen Turussa heittämä kauden paras on syntynyt näyttöajan puitteissa. Mannion pisin heitto valintaikkunassa on Turun huipputasokkaan kilpailun 83,83. Myös keskinäiset kohtaamiset tasoittuvat (1-1) ja 20. kesäkuuta jälkeen heitettyjen kisojen parhaiden tuloksien keskiarvotkin ovat lähempänä toisiaan (Mannio 81,77 – Wirkkala 81,08).
Mannion ja Wirkkalan heitot kaudella 2015:
Lisätietoa saat viemällä hiiren osoittimen kunkin punaisen tai sinisen pallon päälle.
Grafiikka
Turun kilpailun jälkeen molempien suorituksista on puuttunut paras puhti, joten kumpikaan ei ole tuloksellisesti toista paremmassa nosteessa tällä hetkellä. Kemppaisen päätös nostaa jo valintaperusteissa korostetut Porin Kalevan kisat MM-paikan ratkaisevaksi tekijäksi on siis perusteltu.
– Suomen mestaruuskilpailu on sopivan paikka tällaiselle karsinnalla. Kalevan kisojen jälkeen heittäjälle jää myös hyvin aikaa valmistautua kunnolla kauden pääkilpailuun, Kemppainen perustelee tiedotteessa.