Kalevan kisoihin luvassa jättiyleisö

Nooralotta Neziri
Nooralotta Neziri houkuttelee katsojia Poriin.Lehtikuva
Julkaistu 28.07.2015 18:34

MTV SPORT-STT

Porissa järjestettävien yleisurheilun Kalevan kisojen lippukauppa on käynyt vilkkaasti. Porin stadionin pääkatsomo on myyty lähes täyteen.

Tiistaihin mennessä kisoihin oli ostettu yli 10 000 pääsylippua.

- Yleisötavoite on 20 000 katsojaa, kilpailunjohtaja Manne Wilman kertoo.

Porissa kilpaillaan ensi torstaista sunnuntaihin. Kaikki kisapäivät ovat myyneet tasaisesti.

- Torstain kävelykilpailuihin ei lippuja myydä, Willman sanoo.

Nooralotta Neziri tavoittelee perjantaina naisten 100 metrin aitajuoksun MM-rajaa 13,00. Hän on juossut tällä kaudella sallitussa tuulessa 13,01.

Päätöspäivänä sunnuntaina ratkeaa, onko Pekingin MM-joukkueen kolmas mieskeihäänheittäjä Ari Mannio vai Teemu Wirkkala.

Porissa kisattiin yleisurheilun Suomen mestaruuksista viimeksi vuonna 2005.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu