Kalifornian yliopisto (University of California) maksaa 244 miljoonaa dollaria eli noin 213 miljoonaa euroa yli 200 naiselle, jotka syyttävät kampuksella työskennellyttä gynekologia seksuaalisesta häirinnistä ja seksuaaliseen tekoon pakottamisesta. Asiasta uutisoivat muun muassa Los Angeles Times ja BBC.
Useiden naisten mukaan Kalifornian yliopiston Los Angelesin toimipiste on lisäksi tarkoituksenmukaisesti piilotellut gynekologi James Heapsin väitettyjä toimia.
Heaps työskenteli Kalifornian yliopistossa vuosien 1983 ja 2018 välisen ajan. Yliopisto alkoi tutkia naisten tekemisiä valituksia vuonna 2017. Sadat naiset syyttävät yliopistoa epäiltyjen rikosten peittelystä.
– Heapsin väitetyt toimet ovat tuomittavia ja yliopiston arvojen vastaisia, totesi yliopisto tiedotteessaan.
Siviilioikeudessa Heapsia syyttää yli 300 hänen entistä potilastaan. Rikosoikeudessa puolestaan on tapaus, jossa gynekologia syytetään seitsemän naisen toistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Heaps on kiistänyt syytteet.
Runsaasti syöpäpotilaita
Heaps oli hienostunut saalistaja, joka hyväksikäytti uhrejaan tavanomaisen terveystutkimuksen varjolla, kuvailee asianajaja John C Manley, joka edustaa yhtä epäillyistä uhreista.
Manleyn mukaan Heaps oli paitsi gynekologi niin myös ontologi.
– Suurin osa naisista oli vastaanotolla, koska heillä joko oli syöpä tai he epäilivät sairastavansa syöpää, Manley sanoo.
Lue myös: Kolme miestä vangittiin Oulussa tapahtuneesta törkeästä lapsenraiskauksesta epäiltynä
Oikeuspapereiden mukaan Heaps sai yhä vastaanottaa potilaita, vaikka hänen toimiaan jo tutkittiin, BBC kirjoittaa.
Kun yliopisto aloitti omat tutkimuksensa Heapsiin liittyen, löysi se useita ongelmakohtia, asianajaja Manley sanoo. Esimerkiksi opiskelijat olivat kertoneet palautelapuissaan, että Heapsilla oli tapana sanoa vihjailevia kommentteja, käyttäytyä hyvin sopimattomasti ja käpälöidä runsaasti.
"Sydämeni murtuu"
Yksi Heapsin vastaanotolla väitetysti kaltoin kohdelluista on Kara Cagle, joka kävi tuolloin läpi rintasyöpähoitoja.
– Sydämeni murtuu niiden kaikkien naisten vuoksi, jotka kärsivät jälkeeni, koska yliopisto ei tehnyt asialle mitään, Cagle kommentoi Los Angeles Timesille.
Viime heinäkuussa osavaltion tuomari hyväksyi 73 miljoonan dollarin eli noin 64 miljoonan euron sovittelurahan maksettavaksi Heapsin vuoksi. Tuossa jutussa osallisena oli yli 5 500 naista.
Kalifornian yliopiston maksamat summat eivät ole täysin ainutlaatuisia, vaan vastaavanlaisia tapauksia on ollut Yhdysvalloissa viime aikoina enemmänkin.
Viime kuussa Michiganin yliopisto maksoi 490 miljoonaa dollaria eli noin 429 miljoonaa euroa yli 1 000:lle ihmisille, joiden mukaan urheilulääkäri hyväksikäytti heitä neljän työvuotensa aikana.
Lue myös: Ex-paavi Benedictuksen avustajat kiistävät tämän peitelleen seksuaalista hyväksikäyttöä
9:34