Kalle Rovanperän takaa-ajo Sardinian MM-rallissa ei ole sujunut suomalaisen toiveiden mukaisesti. Se näkyi myös hänen kommenteissaan lauantain EK10:n jälkeen.
MTV seuraa: Ogierilta hirvittävä hyökkäys – Esapekka Lapin rengas puhkesi pahassa paikassa!
Rovanperä hävisi rallin johtoon siirtyneelle tallikaverilleen Sebastién Ogierille 14,3 sekuntia. Erikoiskoe ei ollut lainkaan hänen mieleensä.
– Kapeat kohdat näyttävät menevän aika sotkuisiksi. Tällainen mikkihiiripaska on ihan hirveää. Vihaa tällaisia pätkiä, Rovanperä sadatteli maalissa.
Esapekka Lappi joutui luovuttamaan kärkisijan Ogierille. Hän oli jo väliajoissa kymmenen sekuntia perässä, kun rengasrikko toi vielä kolme sekuntia lisää kelloon.
– Se kävi lähellä loppua. Se osui kiveen ja meni saman tien tyhjäksi. Se haittasi aika paljon lopussa.
– Sitten tietysti kaikki oikealle kääntyvät mutkat olivat aika paskaa. Eihän se käänny ollenkaan, ja menee vanteelle, mutta eipä tässä olisi kyyti riittänyt muutenkaan.
– Silti olimme yli 10 sekuntia jäljessä väliajoissa. Tuollainen vauhti on tällaisissa kapeissa ja liukkaissa oloissa. En pääse yhtään kovempaa, Lappi myönsi.