Kammottava tulipalo vei kaksi pientä lasta ja kolme aikuista Yhdysvalloissa – nyt tapahtunutta epäillään tuhopoltoksi: "Emme voi uskoa, että kokonainen perhe vain katoaa minuuteissa"

1:36img
Video näyttää tulipalon kauheuden.
Julkaistu 06.08.2020 21:36

Traagista tulipaloa Yhdysvalloissa tutkitaan tuhopolttona.

Yhdysvaltain Denverin kaupungissa tapahtui vakava tulipalo keskellä yötä, jossa viisi henkilöä menetti henkensä. Menehtyneiden joukossa oli kymmenkuinen vauva, 2-vuotias lapsi sekä kolme aikuista.

– Sydämemme ovat särkyneet. Emme voi uskoa, että kokonainen perhe vain katoaa minuuteissa.

– En voi oikein puhua, koska sydämeni on särkynyt. Hän oli hyvä veli minulle, kommentoivat läheiset.

Kolme henkilöä onnistui paeta palavasta talosta hyppäämällä toisen kerroksen ikkunasta.

Tutkinta kesken

Tutkijat selvittävät yhä olivatko rakennuksen palohälyttimet toimineet talossa.

Tutkijoilla on myös todistusaineistoa, jonka perusteella tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Tieto mahdollisesta tuhopoltosta on järkyttänyt lähialueen asukkaita.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat