Kanadalaispoliitikko näkyi videokuvassa ilman rihman kiertämää, kertovat muun muassa New York Post ja CBC.
Etäaikana videotapaamisissa on sattunut kaikenlaista hämmentävää. Helmikuussa esimerkiksi kerroimme tapauksesta, jossa juristi ei saanut kissafiltteriä pois Zoom-puhelusta.
Tällä viikolla Kanadan parlamentin jäsen William Amos, 46, joutui kiusallisen mediahuomion kohteeksi, kun hän sattui näkymään videokonferenssissa ilman vaatteita.
Lue myös: Professori tajusi kahden tunnin etäluennon jälkeen mikrofoninsa olleen koko ajan äänettömällä: "Oppilaat yrittivät kaikenlaisia kikkoja..."
Käveli toimistossaan alasti
Amos osallistui keskiviikkona järjestettyyn parlamentin alahuoneen hybridi-istuntoon. Valtaosa osallistujista oli mukana nettiyhteyden välityksellä ja muutamat paikan päällä.
Kyselytunnin aikana Amos sattui näkymään videokuvassa kävelemässä toimistossaan ilman rihman kiertämää. Tahattomasta viuhahduksesta napattu kuvakaappaus päätyi median käsiin ja sosiaaliseen mediaan.
Kollega muistutti säädyllisestä pukeutumisesta
Eräs toinen parlamentin jäsen, Claude DeBellefeuille, totesi CBC:n mukaan myöhemmin konferenssin aikana, että edustajien tulee pukeutua etiketin edellyttämällä tavalla.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Olemme tosiaan nähneet, että hän on hyvässä kunnossa, mutta mielestäni parlamentin jäseniä tulisi muistuttaa siitä, mikä on säädyllistä ja siitä, että kamera tulisi pitää hallinnassa.
– Ehkä olisikin aika muistuttaa kaikkia, etenkin miespuolisia jäseniämme, siitä, että puku ja kravatti ovat säädyllisiä, samoin kuin paita, alusvaatteet ja pitkät housut, hän totesi.
Pahoitteli tapahtunutta
Amos kommentoi tapahtunutta myöhemmin Twitterissä.
– Tein tänään erittäin valitettavan erehdyksen ja olen luonnollisesti siitä häpeissäni. Kamerani oli vahingossa jäänyt päälle, kun vaihdoin urheiluvaatteet työvaatteisiin lenkin jälkeen. Pyydän vilpittömästi anteeksi kollegoiltani tätä tahatonta häiriötä. Tämä oli ihan puhdas erehdys. Näin ei tule käymään uudelleen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue myös: Haluatko näyttää videopuheluissasi somesuosioon singahtaneelta asianajajalta? Näin otat kissafiltterin käyttöösi
Lähteet: New York Post, CBC, Daily Mail