Kanadassa ihmetellään taivaalta tippuvia kakkakuuroja – kymmenet ihmiset saaneet osansa haisevista yllätyksistä

Lentokone matkailu loma
Kanadassa 18 ihmistä on saanut osansa taivaalta tippuneista ulostekasoista. Syyksi on epäilty lentokoneiden jätesäiliöitä.Esko Jämsä
Julkaistu 06.07.2018 17:00

MTV UUTISET

Kanadassa viranomaiset ovat joutuneet selvittämään outoa, haisevien sattumusten sarjaa. Taivaalta tippuva ruskea neste on piinannut paikallisia Brittiläisen Kolumbian provinssissa, kertoo The Guardian.

Kanadalainen Susan Allen oli pysähtynyt liikennevaloihin lähelle Kelownan kaupunkia, kun hänen autonsa sai yhtäkkiä yllätyskuorrutuksen taivaalta.

– Näytti kuin pieniä kasoja kokkareista ulostetta olisi tippunut autolleni, kertoo Allen brittilehdelle. 

Valitettavasti naisen ensireaktio sai nopean varmistuksen, kun kuuma kesäpäivä ja auton avonaiset ikkunat paljastivat Allenille taivaanlahjan haisevamman puolen. Auton koko ulkopuoli oli hajusta päätellen kuorrutettu nestemäisellä ulosteella.

Allen päätteli nesteen olevan peräisin läheiselle lentokentälle laskeutuneesta lentokoneesta. 

Kymmenittäin valituksia ulostesateesta

Huolellisen selvityksen jälkeen Kanadan ilmailuviranomaiset ovat kiistäneet ulostekuurojen olevan peräisin lentokoneista.

Allenin auton lisäksi osansa kakkasateesta saivat kymmenet muutkin, sillä yhteensä valituksia oudosta ruskeasta nesteestä on tehty 18 kappaletta. 
​​​​​​​Ilmailuviranomaisten mukaan lentokoneet eivät kuitenkaan voi olla tapahtumiin syyllisiä.

Esimerkiksi Allenin tapauksen aikaan lähistöllä tosiaan oli lentokoneita, mutta ilmailuviranomaisten mukaan yksikään koneista ei lentänyt reittiä, joka olisi ollut lähellä naisen autoa.

Viranomaiset myös kiistivät mahdolliset lentokoneiden jätteidentyhjennysjärjestelmien viat. Heidän mukaansa ulosteen olisi täytynyt olla sinistä, jos se olisi tullut lentokoneen jätesäiliöstä.

Silmätulehdus muistona kakkakuurosta

Haisevan kuorrutuksen lisäksi Allen sai myös fyysisen muiston kakkasateesta: hänen silmänsä tulehtui ulosteryöpyn kimmotessa auton avoimesta ikkunasta suoraan hänen syliinsä.

Allen on vakuuttunut, että haiseva yllätys oli lentokoneen syytä.

– Kun katsoin tapahtuneen jälkeen ylös taivaalle, näin lentokoneen, hän kertoo haastattelussa.

Yhä mysteeriksi jää, mikä Brittiläisen Kolumbian provinssissa oikeastaan aiheuttaa taivaalta tippuvia satunnaisia kakkakuuroja. Selvää kuitenkin on, että aurinkoisena päivänä sateenvarjon kanssa kulkevaa paikallista ei tarvitse enää ihmetellä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat