Lämpöennätyksiä rikkonut kylä tuhoutui liki täysin maastopalossa Kanadassa – "Tulta oli kaikkialla"

Maastopalo Kanadassa.
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 02.07.2021 05:44(Päivitetty 02.07.2021 07:19)

MTV UUTISET – STT

Sään ääri-ilmiöistä esimerkiksi metsä- ja maastopalot tulevat yleistymään ilmaston lämmetessä.

Läntisessä Kanadassa noin tuhat ihmistä on jouduttu evakuoimaan maastopalojen tieltä. Viranomaiset kertoivat asiasta paikallista aikaa torstaina.

Brittiläisen Kolumbian provinssin pääministeri John Horgan kertoi lehdistötilaisuudessa, että alueella oli vuorokauden aikana havaittu yli 60 uutta maastopaloa.

Metsäpaloriski on kasvanut suureksi Kanadan länsiosissa. Ministeriön mukaan "pitkittynyt, vaarallinen ja historiallinen helleaalto" jatkuu loppuviikon ajan. Provinssin pelastusviranomaiset arvioivat, että kuumien ja kuivien olosuhteiden takia työtä on vielä edessä.

Kanadassa on rikottu lämpöennätyksiä alkuviikosta useina päivinä, ja mittari on noussut enimmillään liki 50 asteeseen. Satojen ihmisten kerrotaan kuolleen helleaallon aikana. Kanadan tätä vuotta edeltävä lämpöennätys vuodelta 1937 oli lähes viisi astetta matalampi.

Ilmastonmuutoksella on selkeä yhteys siihen, että kesän helleaallot pohjoisella pallonpuoliskolla tulevat voimistumaan. Sään ääri-ilmiöistä etenkin helleaallot, metsä- ja maastopalot sekä kuivuusjaksot tulevat yleistymään ilmaston lämmetessä.

Lue myös: Meteorologi huolissaan: Ennätyshelteet kertovat ilmastonmuutoksesta

Lämpöennätyskylä tuhoutunut paloissa

Lämpöennätyksiä on toistuvasti rikottu Lytton-nimisessä kylässä Brittiläisessä Kolumbiassa. Kylässä mitattiin koko maan ennätykselliset 49,6 astetta.

Kylän 250 asukasta jouduttiin evakuoimaan keskiviikkoiltana paikallista aikaa. Evakuointimääräyksiä laajennettiin myöhemmin myös Lyttonin lähialueille.

Viranomaisten mukaan 90 prosenttia kylästä on tuhoutunut maastopalojen takia.

– Lyttonia ei tule olemaan paljoakaan jäljellä, kylän pormestari Jan Polderman sanoi Britannian yleisradio BBC:lle.

– Tulta oli kaikkialla.

Provinssin viranomaiset eivät olleet vielä torstaina kertoneet tulipaloihin liittyvistä mahdollisista loukkaantumisista tai kuolemista.

Tuoreimmat aiheesta

Kanada