Kannattaako koira ottaa samaan sänkyyn nukkumaan? Ole tarkkana, se voi vaatia veronsa!

koira
Allergisen eikä huonounisen, jonka koira pyörii paljon, ei kannata ottaa koiraa sänkyyn viereensä.Shutterstock
Julkaistu 27.11.2017 20:59

Petra Sundell

petra.sundell@mtv.fi

Joissakin tilanteessa koiraa ei kannata ottaa samaan petiin. Asiantuntijan mukaan vastaus ei kuitenkaan ole yksinkertainen, sillä osalle koiran kanssa nukkumisesta on hyötyä.

Koira, tuo ihmisen paras ystävä, saa paikkansa useissa kodeissa öisin makuuhuoneesta omistajien vierestä. Jos lemmikkikoiran kanssa on tottunut kääriytymään samoihin lakanoihin, voi karvakaverin vieressä uni tulla kuin itsestään.

Ihana lemmikkikoira kuitenkin kulkee päivittäin ulkona, joskus sateessa ja mudassa, sen kuono käy haistelemassa kaikki mahdolliset paikat ja suuhunkin pääsee joskus kaikkea ällöttävää, kuten vessanpöntön vettä. Sama kaveri nukkuu ihmisen vieressä samoissa lakanoissa. Kannattaako se?

Men's Health-sivuston haastattelema mikrobiologian asiantuntija Jack Gilbert Chicagon yliopistosta kertoo, että sängyn jakaminen koiran kanssa on joissain tilanteissa epähygieenistä – mutta ei kaikissa.

Allergisen ei ehdottomasti kannata

Koiraa ei kannata ottaa sänkyyn nukkumaan, jos on edes hiukan allerginen eläimelle. Gilbertin mukaan keho on viritetty ylireagoimaan allergeeneihin, jolloin kahdeksan tuntia joka yö allergeenien keskukseksi muuttuneessa sängyssä voi vaatia keholle veronsa.

Pieni allergia on myös yleisempää kuin monet kuvittelevat: Amerikan astma- ja allergiajärjestön mukaan puolella väestöstä on allergioita, ja jopa kolmanneksella heistä kissa- ja koira-allergioita.

Koira vaikuttaa unenlaatuun

Koirat voivat usein myös pyöriä sängyssä öisin, joka voi vaikuttaa ihmisen unenlaatuun. Kuten monet tutkimukset ovat aiemmin todenneet, univajeella on monia negatiivisia vaikutuksia terveyteen.

koira sänky

Toisaalta esimerkiksi Mayo Clinic Proceedings -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan koirat voivat parantaa myös ihmisten unta: jopa kaksi kertaa enemmän ihmisiä kertoi koiransa auttavan heitä nukahtamisessa verrattuna ihmisiin, jotka kertoivat koirien vaikuttavan negatiivisesti nukkumiseensa.

Lemmikeillä onkin todettu olevan monia positiivisia vaikutuksia erityisesti ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin.

Voi olla myös hyväksi

Mutta kannattaako koirien kanssa nukkua, tuovatko ne sänkyyn vaarallisia pöpöjä? Gilbertin mukaan koirat tuovat sänkyyn bakteereja, mutta se voi olla myös hyväksi: kaikki bakteerit eivät nimittäin ole vaarallisia.

Erilaisille bakteereille altistuminen voikin parantaa kehon immuunijärjestelmää. Gilbertin mukaan hänen tekemässään tutkimuksessa esimerkiksi lapsilla, jotka kasvoivat maatilan eläinten ympärillä, oli vähemmän joitakin autoimmuunisairauksia. Hänen mukaansa koirat ovat maatilan eläinten jälkeen toiseksi paras vaihtoehto.

Jos pientäkään koira-allergiaa ei varmasti ole, voi rakas lemmikki olla ihan hyväkin pitää vieressään sängyssä.

LUE MYÖS: Turvaa, mukavuutta ja paremmat yöunet – lemmikin vieressä nukkumisesta paljastui yllättäviä hyötyjä

Lähde: Men's Health

***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Lemmikit