Meri ja Ragnar lähtivät Temptation Islandille paitsi parisuhteeseensa liittyvien syiden vuoksi, myös käsitelläkseen henkilökohtaisia asioitaan.
Neljä pariskuntaa laittaa jälleen suhteensa testiin, kun Temptation Island Suomi -ohjelma palaa televisioon 13. tuotantokauden jaksoin.
Uudelle Temppari-kaudelle parisuhdettaan lähtivät testaamaan Meri, 24, ja Ragnar , 29, jotka olivat kuvausten alkaessa seurustelleet muutaman kuukauden ajan. Pari ei vielä hiisku siitä, millainen ohjelman lopputulema heidän kannaltaan on, mutta he kertoivat MTV Uutisille uusien Temppari-parien julkistustilaisuudessa, millainen heidän suhteensa oli ennen viettelysten saarelle lähtemistä.
– Suurin piirtein kaikki, mitä yksi mies voi itselleen haluta. Mutta se, mitä se on nyt... Sepä jääkin nähtäväksi, Ragnar vihjasi.
– Ennen kuin lähdimme Temppareihin, oli suhteemme oikein hyvä. Tietysti oli tietynlaisia haasteita ja asioita, mitä oli syytä tarkastella vähän tarkemmin, mutta muuten ihan jees, Meri komppasi ja lisäsi, että ehkä Temptation Islandille lähteminen oli hieman radikaali tapa tarkastella näitä asioita.
Ragnarin mukaan pari ei lähtenyt Temptation Islandille ainoastaan parisuhteeseensa liittyvien seikkojen vuoksi, vaan myös käsitelläkseen omia henkilökohtaisia asioitaan. Meri kertoi, että hänelle yksi syy lähteä mukaan oli hänen mustasukkaisuutensa. Ragnarille syy oli puolestaan tunteiden näyttämisen hankaluus.
– Olen huono näyttämään tunteita. Sitä menin harjoittelemaan, avaamaan itsestäni portit ja olemaan niin sanotusti herkempi, osoittamaan tunteita, tuntemaan ikävää ja ehkä jopa pientä mustasukkaisuutta, Ragnar kertoi.
Lue myös: Marko ja Sara eivät olleet vielä seurustelusuhteessa hakiessaan Temppareihin: "Totesin, että mehän menemme sinne varattuina"
Pari kertoi, etteivät he itse hakeneet Temppareihin, vaan heitä pyydettiin mukaan ohjelmaan. Aluksi Meri oli idean suhteen vastahakoinen. Ragnar sen sijaan suhtautui ajatukseen hieman myötämielisemmin, vaikkakin hän lisäsi, ettei hänelläkään ollut pakottava tarve lähteä viettelysten saarelle.
– Hyvien yöunien ja pohdintojen jälkeen tulin itsekin siihen tulokseen, että miksi ei, Meri kertasi.
Sääntöjen suhteen Meri ja Ragnar olivat sopineet, etteivät he tee Temptation Islandilla mitään sellaista, mitä eivät haluaisi toisenkaan tekevän.
– Meillä on kuitenkin hyvin samanlaiset parisuhdearvot, eli ei tarvinnut erikseen kädestä pitäen käydä läpi tai kirjoittaa listaa siitä, mikä on ok ja mikä ei, Meri sanoi.
– Kyllä sitä pitää osata huomioda ja miettiä itsekin, että kannattaisiko tämä ja miltä tämä minusta tuntuisi, Ragnar komppasi.
Kokevatko Meri ja Ragnar, että reissu Temptation Islandille kannatti? Molemmat pohtivat hetken.
– No, jos tulisi mahdollisuus lähteä uudestaan, niin en lähtisi, Meri sanoi.
– Otatte tämän sitten miten otatte, Ragnar heitti.
Uusi Temptation Island Suomi -kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa 13. marraskuuta.