Kännykkää räplännyt kuljettaja ajautui vastakkaiselle kaistalle: kolme sairaalaan

Kuvitus
Onnettomuudessa osallisena olleet kolme ihmistä loukkaantuivat lievästi, ja heidät kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 15.07.2017 19:16

MTV UUTISET - STT

Kolme ihmistä loukkaantui lievästi kahden henkilöauton kolarissa lauantaina Porvoossa. Onnettomuus sattui ennen kello viittä Treksilän ja Emäsalon-Tolkkisen-liittymän välillä.

Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan Porvoosta länteen matkalla ollut kuljettaja oli käyttänyt matkapuhelinta ajon aikana ja ajautunut vastaantulevien kaistalle. Auto osui vastaan tulleen henkilöauton takaosaan ja molemmat autot suistuivat osittain tieltä.

Vauhtia vastaan tulleella autolla oli pelastuslaitoksen arvion mukaan hieman yli sata kilometriä tunnissa.

Onnettomuudessa oli osallisena kolme ihmistä. He kaikki loukkaantuivat lievästi, ja heidät kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Onnettomuuspaikan raivaus haittasi liikennettä Porvoon suuntaan noin kaksikymmentä minuuttia.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa