Kansainvälinen tyttöjen päivä muistuttaa syrjinnästä ja juhlii tyttöjen voimaa

8:37img
18-vuotias Ada Koskinen otti MTV Uutisten päätoimittajan tehtävän haltuunsa päiväksi!
Julkaistu 11.10.2020 05:34

MTV UUTISET – STT

Tänään kansainvälisenä tyttöjen päivänä muistutetaan syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa. Tytöt joutuvat syrjityiksi sekä ikänsä että sukupuolensa takia.

Samalla tänään on juhlapäivä, sillä tarkoitus on myös nostaa esiin tyttöjen voimaa ja mahdollisuuksia.

Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin teemana tämän vuoden tyttöjen päivälle on verkkohäirintä. Planin mukaan naiset kohtaavat internetissä häirintää 27 kertaa todennäköisemmin kuin miehet.

Mahtava tilaisuus! 16-vuotias Aava Murto valtasi pääministerin paikan päiväksi – haluaa viedä eteenpäin nuorten viestiä

Teemapäivän yhteyteen kuuluu myös maailmanlaajuinen Girls Takeover -tempaus, jossa tytöt ottavat päiväksi niin poliittisten, yhteiskunnallisten kuin taloudenkin johtajien paikan.

Aiemmin tällä viikolla esimerkiksi pääministeri Sanna Marin (sd.) luovutti paikkansa 16-vuotiaalle Aava Murrolle.

Päivän päätoimittajan kommenttikirjoitus: Tytöt tulevaisuuden johtajina

Tuoreimmat aiheesta

Nuoret