Avaruusaseman lentäjät evakuoitiin venäläisten osastolle

Arkistokuva Kansainvälisestä avaruusasemasta.
NASA
Julkaistu 14.01.2015 14:56(Päivitetty 14.01.2015 16:44)

MTV UUTISET - STT - Reuters

Kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä evakuoitiin keskiviikkona yhdysvaltalaisten osasto.

Aluksi siellä epäiltiin tapahtuneen ammoniakkivuoto, mutta Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan mukaan kyse oli todennäköisesti väärästä hälytyksestä.  

Nasan mukaan hälytyksen saattoi aiheuttaa sensori- tai tietokonevika. Tieto ammoniakkivuodosta tuli Venäjän avaruusvirastolta.  

Aseman kaikki kuusi avaruuslentäjää ovat turvassa venäläisten osastolla, jossa pitäisi olla riittävästi ruokaa viikoksi.  

Avaruusasemalla on tällä haavaa kolme venäläistä, kaksi amerikkalaista ja yksi italialainen. Se on yksi harvoista paikoista, jossa Yhdysvallat ja Venäjä vielä jatkavat yhteistyötään kansainvälisistä pakotteista huolimatta.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat