Hälytys tyhjensi Kansallisoopperan – yli tuhat kadulle kesken esityksen

ooppera kansallisooppera palohälytys
Oopperavieras otti kuvan tilanteesta evakuoinnin jälkeen torstaina illalla.Lukijan kuva
Julkaistu 15.10.2015 23:29

MTV UUTISET

Helsingin kansallisoopperan automaattinen palohälytys aiheutti 1 300 ihmisen evakuoinnin illalla.

Hälytys osoittautui kuitenkin turhaksi, eikä ihmisille koitunut vaaraa.

Kansallisoopperassa esitetään tällä hetkellä loppuunmyytyä Oopperan kummitusta, ja sali oli täynnä. Hälytys laukesi juuri kun esityksen väliaika oli alkanut.

Rakennus evakuoitiin, Kansallisoopperasta kerrotaan.

Paikalla ollut oopperavieras kertoo MTV Uutisille, että kukaan ei tehnyt elettäkään, kun hälytys alkoi soida väliajalla. Sitten tuli kuulutus, joka kehotti poistumaan rakennuksesta.

– Kukaan ei ohjannut meitä ulos ja kohti lähintä uloskäyntiä, joten kaikki sulloutuivat pääovelle ja jonottivat ulospääsyä, oopperavieras kertoo MTV Uutisille.

Katsojat ja suurin osa henkilökunnasta odottelivat parikymmentä minuuttia oopperan pihalla, Kansallisoopperasta kerrotaan.

– Onhan keli aika viileä, mutta ei sinne paleltunut. Varmaan jos oli kovin kevyissä juhlavaatteissa tuli tosi kylmä, oopperavieras kertoo.

Vieraat saivat hänen mukaansa pienen korvauksen tapahtuneen johdosta. Lisäksi lavalla kävi oopperan edustaja kertomassa, mitä oli tapahtunut.

Esitys pääsi lopulta jatkumaan puolisen tuntia aikataulusta myöhässä.

Paloesimiehen mukaan hälytys johtui hissin jarrun ylikuumenemisesta.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa