Suomen ensimmäinen Maajussille morsian -kausi teki Teemu Haimin ja hänen silloisen Kati-morsiamensa parisuhteesta yhden Suomen seuratuimmista.
Vuoden 2006 Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu, hevi-maajussiksikin tuolloin kutsuttu Teemu Haimi on mennyt viime viikonloppuna naimisiin. Avioliitto on Teemulle toinen.
Teemu avioitui pitkäaikaisen avovaimonsa Mervin kanssa, johon hän tutustui vuonna 2013.
Mervi otti avioitumisen myötä itselleen myös miehensä sukunimen.
Uunituore aviopari jakoi onnelliset hääkuvat Facebookin julkisessa päivityksessä, ja onnittelijoiden joukossa on useita entisiä maajusseja sekä ensimmäisen Maajussille morsian -kauden juontaja Mia Halonen.
Teemun edellinen morsian löytyi Maajussille morsian -ohjelmasta, sillä Teemu ihastui tuolloin Kati-nimiseen morsianehdokkaaseen jo ensisilmäyksellä.
Teemu ja Kati ehtivät olla yhdessä aina vuodesta 2006 vuoteen 2012.
Erottuaan Katista Teemu viihtyi poikamiehenä vuoden päivät, kunnes tapasi nykyisen naisystävänsä Mervin musiikkiharrastuksensa parissa.
Mervi kiinnitti heti Teemun huomion.
– Tapasimme kansanmusiikkikeikalla. Normaalisti en tanssi ollenkaan, mutta päädyin keikan jälkeen alkaneeseen kansantanssiin ja sattumalta Mervin pariksi. Olihan se kokeiltava, Teemu kuvaili MTV Uutisille vuonna 2017 pariskunnan ensikohtaamista.
Teemu kertoi tuolloin, että pariskunta ei suinkaan alkanut seurustella saman tien.
– Olemme monesti miettineet jälkikäteen sitä, miten epätodennäköinen meidän tapaaminen oikeastaan oli, Teemu sanoi.
– Jouduin pehmittämään Merviä muutaman kuukauden ajan ennen kuin hän suostui lähtemään matkaani. Kerroin hänelle heti, että etsin vakavaa suhdetta, Mervi ei kaivannut miestä elämäänsä. En kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Se kannatti.
Nyt pari on ollut yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Teemu jakaa puolisonsa kanssa rakkaudentäyteisiä yhteiskuvia sosiaalisessa mediassa, ja maatilan töiden ohella Teemua kiinnostaa metalli- ja kansanmusiikki sekä kanteleensoitto.
Rakkaustarina yksi ohjelman seuratuimmista
Teemun ja hänen ex-vaimonsa Katin rakkaustarina oli yksi Maajussille morsian -ohjelman seuratuimmista, ja kuvausten päätyttyä rakastavaiset menivät pian kihloihin.
Kesän kynnyksellä ohjelman juontaja Mia Halonen saapui tuolloin pitkätukkaisen maajussin tilalle mukanaan kirjepinkka, ja kymmenistä kirjeistä Teemu joutui karsimaan viisi mieleisintä. Valkealassa maatilaa pyörittävä Teemu on ollut kotitilansa isäntä aina 12. sukupolvessa.
Viisi morsianehdokasta päätyi pikatreffeille Naantalin Kaivohuoneelle.
– Kirjeiden lähettäjistä kaksi erottui heti edukseen. Kati oli koko ajan ykkössijalla. Muistan, että soittelin heidän kanssaan jo ennen kuvausten alkua, Haimi muisteli myöhemmin MTV Uutisille.
Haimin lisäksi ohjelman ensimmäiselle kaudelle valittiin Sika-Harrinakin tunnettu Harri Ojala, Hunaja-Jussiksi kutsuttu Jussi Rossi, Risto Pelkonen ja Anssi Mäki-Jaakkola.
Ohjelman jälkeen Kati viimeisteli opintonsa Helsingissä ja muutti Teemun tilalle Valkealaan.
Naimisiin pari meni vuonna 2008, ja samana vuonna syntyi pariskunnan esikoispoika ja kaksi vuotta myöhemmin tytär.
– Ohjelman jälkeen olimme Katin kanssa aika paljon julkisuudessa. Se on onneksi hellittänyt – silti monet muistavat yhä meidät ohjelmasta, Teemu kertoi MTV Uutisille 2017.
"Ohjelma muutti paljon elämääni"
Pariskunta muutti erilleen keväällä 2012 ja haki virallista avioeroa kesällä.
Teemu jäi asumaan tilalleen ja Kati muutti toiselle puolelle Kouvolaa. Julkisuuteen he kertoivat kasvaneensa erilleen yhteisten vuosien aikana.
Ex-pari on pysynyt läheisinä ystävinä eron jälkeen.
– Maajussille morsian -ohjelma muutti paljon elämääni. Vaikka minun ja Katin liitto ei kestänytkään, on meillä yhteiset lapset. Ohjelmasta on jäänyt myös monia ystäviä, Teemu iloitsi vuosia kuvausten jälkeenkin.
Ensimmäisen kauden maajussit ovat pitäneet toisiinsa vuosien aikana yhteyttä.
– Pyrimme tapaamaan toisiamme ainakin kerran vuodessa. Maajussiristeilyn merkeissä olemme kokoontuneet joka kevät, Teemu kertoi MTV Uutisille.
Maajussille morsian -ohjelman uusi kausi alkaa MTV-kanavalla maanantaina 26. elokuuta kello 20.00.
Uusimmat
-
12:20
Edesmenneen Chester Benningtonin äiti tuntee olonsa petetyksi Linkin Parkin paluun jälkeen
-
12:15
Hyvinvointialueen kattohinnoittelu voi aloittaa hoivayritysten pudotuspelin: "Edessä on henkiinjäämiskamppailu"
-
12:12
Pääministeri Orpo Tavion Ukraina-päätöksestä: "Yksittäisellä ministerillä on omaa päätäntävaltaa"
-
12:03
Ulkoministeri Valtonen Tavion päätöksestä: Ei tietenkään muuta Suomen linjaa
-
11:53
Upea debyytti! Heili Sirviö eteni finaaliin X Gamesissa
-
11:33
Tavio selvittää päätöstään ulkoasiainvaliokunnalle, oppositiossa pöyristyttiin: "Noloa ja säälittävää Suomelta"
-
11:31
Oliver ja Helena ostivat unelmiensa saaren Suomesta pilkkahintaan: "Edullisempi kuin tavallinen tontti"
-
11:22
Lahden murhasta vangittiin jo viides epäilty – toimi aiemmin kuskina tuhopolttomatkalla
-
11:22
Poliisi vaatii miestä vangittavaksi murhasta – yhteys Lahden murhaepäilyyn
-
10:56
Podcast: Riina-Maija Palander esitteli vain sääriään erikoisessa missikisassa – tavoitteli paikkaa myös Miss Suomi -kilpailussa
-
10:35
Helikopteri ennennäkemättömästi ilmaan? Jopa Hornet-hävittäjillä spekuloidaan Veikkausliigassa
-
10:10
Vasemmistoliiton piirijohtajilta enemmän kannatusta Meriluodolle kuin Koskelalle
-
10:05
Pöllöraati Tavion yllätyspäätöksestä: "Synkältä näyttää tämän hallituksen viesti seksuaalivähemmistöjä kohtaan"
-
10:04
Säässä tapahtuu nyt raju käänne – Pekka Pouta: Tämä on viikonlopun hyytävin hetki
-
10:01
SM-liigaseura TPS:ään liittyy kummallinen piirre – tästä on kyse
-
09:55
Kallion mysteerimötikästä paljastui porattaessa yllätys: "Kahdesta vaihtoehdosta se kiehtovampi"
-
09:51
Varusmiesliitto haluaa lisää terveydenhuollon henkilökuntaa varuskuntiin
-
09:47
Kuinka takseista saadaan turvallisia? Poliitikot vaativat tiukempia toimia
-
09:32
MTV:n tiedot: Suomi jäi Ville Tavion päätöksellä pois Ukraina-liittoumasta – syynä maininta seksuaalivähemmistöistä
-
09:29
Lähteet: Vankilassa oikeudenkäyntiään odottava P. Diddy on erityistarkkailussa
-
Lataa lisää