Kansanedustaja ehdottaa: Suomeen uusi vero

Turistivero on käytössä jo useissa maissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa Suomeen turistiveroa.

– Kukaan ei jätä tulematta lomalle Suomeen muutaman euron maksun takia, Koponen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Koponen tunnetaan Brother Christmas -avustusjärjetön nimikkohenkilönä. Hänet tuomittiin vuonna 2019 päiväsakkoihin rahankeräysrikoksesta.

Koponen kommentoi uutista, jonka mukaan Uusi-Seelanti triplaa turistiveronsa. Lokakuun alusta lähtien turisteilta peritään maahan saapumisesta 56 euroa. Aiemmin vierailusta on selvinnyt noin 20 eurolla.

Uuden-Seelannin päätöksestä kertoo The New Zealand Herald ja Suomessa Yle.

Turistiveroja on käytössä useissa suosituissa turistikohteissa. Niitä peritään vaihtelevin tavoin. Yksi varsin yleinen keino rokottaa matkailijoiden kukkaroa on lisätä esimerkiksi hotellipalveluihin turistivero. 

Toisinaan on myös käytössä poistumisvero, jolloin turisti joutuu pulittamaan kiinteän rahasumman turistikohteesta lähtiessään.

Euroopassa turistivero on käytössä muun muassa Kreikassa, Italiassa ja osassa Espanjaa.

Verotus on Suomessa ajankohtainen keskustelunaihe, sillä syyskuun 1. päivä tuli voimaan arvonlisäveron korotus.

Tänään tiistaina puolestaan on alkanut syksyn budjettiriihi, joka valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mukaan valmistuu ehkä jo tänään.

– Aika hyvin asiat on sovittu, joten olen luottavainen, Purra sanoi ministeriön mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat