Kansanedustaja Jessi Jokelainen ehti jo luopua toivosta äidiksi tulemisen suhteen – odottaa nyt kaksosia

14:41imgVideolla Jessi Jokelainen kertoo ensimmäisestä vuodestaan kansanedustajana sekä haasteista matkalla äitiyteen
Julkaistu 29.01.2025 20:36
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Jessi Jokelaisen kaksosten laskettu aika on toukokuussa. Raskaaksi tuleminen ei ollut kansanedustajalle itsestäänselvyys.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen, 29, on tällä hetkellä raskaana ja odottaa kaksosia, joiden laskettu aika on toukokuussa. Jokelainen sai tietää raskaudestaan samoihin aikoihin, kun hän pääsi eduskuntaan varasijalta Merja Kyllösen päästyä edustajaksi Euroopan parlamenttiin. 

Jokelainen kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa keskiviikkona 29. tammikuuta, ettei raskaaksi tuleminen ollut hänelle mutkatonta. 

– Sitähän tietysti ajatellaan herkästi, että tottakai alle kolmekymppinen ihminen tulee herkästi raskaaksi ja semmoista narratiivia ylläpidetään. Käydään tätä synnytyskeskustelua siitä näkökulmasta, että ikään kuin alle kolmekymppiset vaan raskautuisivat tuosta noin vaan. Mutta se ei kaikilla tapahdukaan sillä tavalla, voikin löytyä yllättäen jotain terveydellisiä haasteita tai tilanteita, miksei se onnistu. 

Kansanedustajan mukaan yksi tahattoman lapsettomuuden "ydinkokemuksista" on epätoivon tunteminen. 

– Pelko siitä, että kun ei voi tietää, että tapahtuuko vai eikö tapahdu. Se on vaan jollain keinolla siedettävä se epävarmuus.

Työtään eduskunnassa Jokelainen aikoo jatkaa niin pitkään ja paljon kuin vain ehtii sekä jaksaa. Hän kertoo aikovansa "olla työmaalla niin pitkään kuin kunto vain kestää". Toistaiseksi hänen vointinsa on ollut hyvä.

– Tuskin kuitenkaan yhteiskunnallinen vaikuttaminen loppuu, on hyvin vaikeaa kuvitella sellaista, että pystyisin olemaan ottamatta kantaa asioihin, vaikka kuinka olisin äitiyslomalla. 

Jokelainen on ajatellut palaavansa eduskuntatyöhönsä äitiyslomaltaan tämän vuoden marras-joulukuussa. Mikäli tilanne vaatii, hän kuitenkin tarpeen tullen tulee paikan päälle käymään esimerkiksi eduskunnan äänestyksiin. Lasten isän kanssa on sovittu, että tämä tulee olemaan kotona lasten kanssa enemmän kuin Jokelainen. 

– Toki todellisuus sen näyttää, että mikä on tilanne. Mutta sillä lailla kuitenkin kun tykkään työstäni, olen viihtynyt todella hyvin kansanedustajana, se on juuri sellaista työtä mitä olen halunnut tehdä tosi pitkään, niin en usko, että sitten kuitenkaan sen yli jään. Ellei satu mitään käännettä, mikä vaikuttaa asiaan. 

Suuren yleisön tietoisuuteen Jessi Jokelainen nousi syksyllä 2024 "t-paitakohun" vuoksi. Tuolloin Jokelainen sai kritiikkiä pukeuduttuaan eduskuntaan valkoiseen t-paitaan, vaikka hänellä oli sen lisäksi musta jakkupuku. Jokelaisen valkoista t-paitaa paheksuttiin ja jotkut katsoivat sen rikkoneen eduskunnan pukukoodia. 

Palautteen määrä sekä laatu yllättivät Jokelaisen täysin. 

– Sitä tuli paljon ja sitä tuli tosi monenlaista. Erityisesti yllätti se tosi ikävän ja henkilöön menevän palautteen määrä, semmoinen, mikä ei ollut millään muotoa asiallista. Oli jännittävää huomata itse siitä näkökulmasta, että millä tavalla ihmisillä voi osua hermoon tällaiset näennäisen pienet ja yksinkertaiset asiat. 

Lue myös: Kommentti: Jessi Jokelainen tietää, että hänen saamansa häirintäviestit eivät ole erityisiä – ja se tekee asian surullisemmaksi

Jokelainen arvelee, että asiaan saattoivat vaikuttaa myös hänen tatuointinsa, jotka näkyivät selkeästi valkoisen, lyhythihaisen t-paidan myötä. 

– Aika ilmeistähän se on, että jos ihmisellä on vaikka paljon tatuointeja tai erityisesti tämmöisessä korkeassa asemassa olevalla ihmisellä, sehän on poikkeuksellista edelleen nykypäivänäkin, niin se varmasti jakaa ihmisissä ajatuksia. m

– Mutta luulen, että myöskin, koska meillehän ei ole vieläkään selvää kantaa siihen, että onko tällainen lyhythihainen paita smart casual vai ei, asiantuntijat ovat siitä myös erimielisiä. Niin siitä on myös hyvin helppo ihmisille tarttua ja olla siitä jotain mieltä. Onhan tästä sillä tavalla helpompi, kuin joku syväpoliittisesta jutusta tavalliselle ihmiselle muodostaa jonkinlainen mielipide. 

Paitavalintansa sijaan Jokelainen olisi toivonut, että samaisena päivänä keskiöön olisi noussut joku ihan muu asia: se, mistä hän oli tuolloin eduskunnassa puhumassa. 

–Olin kyselytunnilla esittämässä kysymystä ammatillisen koulutuksen leikkauksista. Siitä asiasta olen puhunut paljon ennen sitä ja myöskin sen jälkeen, että millä tavalla meidän pitäisi panostaa meidän ammatillisen puolen koulutukseen.

Tuoreimmat aiheesta

Raskaus