Kansanedustaja Leena Meren kiusaamisepäilyt syyteharkintaan

Leena Meri ja Petri Lehtinen
Petri Lehtinen on toiminut kansanedustaja Leena Meren avustajana.
Julkaistu 27.09.2017 10:13

MTV UUTISET

Kansanedustaja Leena Meren (ps) epäillään kiusanneen eduskunta-avustajaansa. Meri on kiistänyt epäilyt.

Nyt kiusaamistapaus on siirtynyt poliisilta syyttäjälle. Esitutkinnan perusteella Merta epäillään kunnianloukkauksesta, työturvallisuusrikoksesta, pahoinpitelystä ja vammantuottamuksesta.

Tapauksen siirtymisestä syyttäjälle uutisoi ensimmäisenä Aamuposti.

Meren eduskunta-avustaja Petri Lehtinen teki kansanedustajasta rikosilmoituksen keväällä. Lehtisen mukaan Meri on syyllistynyt työpaikkakiusaamiseen. Lehtisen väitteet tapahtumista kohdistuvat vuoteen 2015 ja alkuvuoteen 2016.

Kansanedustaja kommentoi asiaa keskiviikkona Facebook-päivityksessään.

– Itse olen kertonut jo aiemmin ja nyt myös esitutkinnassa, että kiistän väitteet rikoksista kaikilta osin perusteettomina. Toivon asiassa pikaista ratkaisua, sillä on kaikkien oikeusturvan kannalta tärkeää saada asia päätökseen.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos