Kansantalouden tuotanto supistui vajaat kaksi prosenttia – tilanne parantunut syyskuusta

4:43img
Miten kauan kansantalous kestää pysähtynyttä tilannetta? Näin koronaepidemian vaikutuksia talouteen arvioitiin viime keväänä
Julkaistu 15.12.2020 08:35

MTV UUTISET – STT

Kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto oli lokakuussa 1,9 prosenttia viime vuoden lokakuuta vähäisempää, kertoo Tilastokeskus.

Syyskuuhun verrattuna tuotanto kasvoi 0,2 prosenttia.

Alkutuotanto pieneni Tilastokeskuksen mukaan noin neljä prosenttia. Jalostus pieneni noin prosentin ja palvelut noin kaksi prosenttia viime vuoden lokakuusta.

Syyskuun työpäiväkorjattu tuotanto laski tarkentuneiden tietojen mukaan 2,1 prosenttia viime vuoden syyskuusta.

Lue myös: VM: Suomen talous supistuu tänä vuonna 6 prosenttia – julkinen talous ottaa kovan iskun eikä palaa kriisin jälkeen ennalleen: "Epidemioilla tuppaa olemaan pitkät jäljet"

Tuoreimmat aiheesta

Talous