Kanssa-autoilijat hieraisivat silmiään: Henkilöauton kuljettaja ohitti edellä ajaneet autot kevyenliikenteen väylää pitkin – jalankulkija väisti hyppäämällä lumihankeen

0:20img
Iglu-Audi herätti pahennusta Helsingissä aikaisemmin tammikuussa.
Julkaistu 28.01.2019 15:16

Meeri Männikkö

meeri.mannikko@mtv.fi

Henkilöauton kuljettaja ohitti edellä ajaneet autot kevyenliikenteen väylää pitkin Hyvinkäällä. Menetti auton hallinnan ja päätyi lumipenkkaan.

Kanssa-autoilijat hieraisivat silmiään, kun Hyvinkään Uudenmaankadulla henkilöauton kuljettaja päätti suorittaa ohituksen edellä ajaneista kolmesta henkilöautosta kevyenliikenteenväylää pitkin.

Silminnäkijöiden mukaan Hyvinkään keskustan suunnasta tullut henkilöauto oli lähtenyt ohittamaan edellä ajaneita autoja siirtymällä tien oikealla puolen olevalle kevyenliikenteenväylälle Puolimatkan koulun kohdalla.

Samaan aikaan kevyenliikenteenväylällä ollut jalankulkija oli hypännyt lumihankeen välttääkseen mahdollisen auton alle jäämisen.

Henkilöauto osui liikennemerkkiin ja päätyi lumipenkkaan

Päästyään kolmesta autosta ohi henkilöauto oli siirtynyt takaisin ajotielle, jolloin kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan. Henkilöauto oli osunut tien oikeassa reunassa olleeseen liikennemerkkiin ja päätynyt lumipenkkaan.

Paikalle ennättänyt sivullinen oli ottanut pysähdyksiin jääneestä autosta virta-avaimen. Autoa oli kuljettanut tapahtuma-aikaan 40-vuotias mies. Hänellä oli kyydissä yksi aikuinen ja lapsi. Kukaan ei loukkaantunut.

Kuljettaja oli tapahtuma-aikaan selvin päin. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneonnettomuudet