Kantrimuusikko ja näyttelijä Kris Kristofferson on kuollut 88-vuotiaana, Kristofferson omaiset kertoivat sunnuntaina.
Kristofferson menehtyi kotonaan Havaijilla.
Kristofferson voitti vuonna 1976 parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon musikaali- tai komediaelokuvien sarjassa elokuvasta Tähti on syttynyt. Elokuvassa Kristoffersonin vastanäyttelijä oli Barbara Streisand.
Kristofferson oli myös valittu kantrimusiikin Hall of Fame -kunniagalleriaan. Hänen kirjoittamiaan lauluja ovat esimerkiksi Sunday Mornin' Comin' Down ja Me and Bobby McGee. Molemmat laulut on levyttänyt suomeksi Kari Tapio.
Kristofferson esiintyi vuosikymmeniä sooloartistina, mutta perusti 1980-luvun puolivälissä The Highwaymen -yhtyeen yhdessä Johnny Cashin, Waylon Jenningsin ja Willie Nelsonin kanssa.