Itä-Uudenmaan käräjäoikeus päätti pohtia vielä kaksi reilut viikkoa asetetaanko United Brotherhood väliaikaiseen toimintakieltoon. Järjestö kertoi loppiaisena lopettaneensa toimintansa.
Viranomaisten lakkautusvaatimusta puitiin keskiviikkona Porvoossa. Kyse oli valmisteluistunnosta. Varsinainen käsittely on tarkoitus aloittaa myöhemmin.
Syyttäjälaitoksen ja poliisihallituksen mukaan United Brotherhood on lain ja hyvien tapainen rekisteröimätön yhdistys ja siksi lakkautettava. UB vastusti lakkauttamista edes väliaikaisesti.
Salissa viranomaiset eivät olleet vakuuttuneita UB:n ilmoittamasta lopettamisesta. Käräjäoikeus päättikin, että UB joutuu todistamaan itse lopettamisensa.
Lakkautusvaatimuksen ohella syyttäjälaitos ja poliisihallitus vaativat UB:lle väliaikaista toimintakieltoa, jota oikeus jäi pohtimaan. Päätös tulee 24. tammikuuta.
Varsinaisen lakkautusjutun valmistelua jatketaan huhtikuussa.