Karannut gorilla saatiin kiinni eläintarhassa Lontoossa - "Näky kuin Jurassic Parkista"

Kumbuka, gorilla Lontoon eläintarha
Lontoon eläintarhasta karannut Kumbuka-gorilla vuonna 2014.EPA
Julkaistu 14.10.2016 09:35

MTV UUTISET

Lontoon eläintarhasta karannut gorilla on saatu kiinni näyttävien turvatoimien jälkeen. Gorilla ei päässyt kovin kauaksi häkistään, kun siihen ammuttiin rauhoittava piikki. 

Gorillaa jahdattiin poliisin ja eläintarhan väen voimin. Osa yleisöstä lukittiin kahvilaan operaation ajaksi.

Silminnäkijät kertova BBC:lle näyn olleen kuin Jurassic Park -elokuvasta. 

– Jotkut kertoivat gorillan näyttäneen vihaiselta ja hakanneen häkkiänsä, kertovat eläintarhassa vierailleet BBC:lle.

Guardian-lehden mukaan eläintarhan henkilökunta puolestaan sanoi tapauksen olleen "pikku juttu", sillä gorilla pääsi häkistään vain turva-alueelle, jonne yleisöllä ei ollut pääsyä.

Karannut gorilla on 16-vuotias Kumbuka.

– Meillä on ilo kertoa, että Kumbuka on taas hereillä, karjuu ja viettää aikaansa perheensä kanssa gorilla-valtakunnassaan, tiedotti eläintarha.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat