Starbucksin työntekijä on kerännyt kymmenien tuhansien eurojen tipit, kun somekansa halusi osoittaa tukensa nöyryytysyrityksen uhriksi joutuneelle tarjoilijalle.
Yhdysvaltain San Diegossa sijaitsevan Starbucksin työntekijä Lenin Gutierrez on tähän mennessä ansainnut muutaman minuutin välikohtauksen johdosta jo yli 90 000 dollarin eli noin 80 000 euron tipit. Summa kasvaa edelleen, sillä kyse on joukkorahoituskampanjasta, jonka ovat organisoineet täysin ulkopuoliset tahot.
Kaikki lähti siitä, kun Starbucksissa pitkään työskennellyt Gutierrez kysyi asiakkaaksi saapununeeltä Amber Lynn Gilles’ilta, löytyykö naiselta kasvomaskia.
– Ei, en tarvitse sellaista, Gilles oli vastannut.
Tässä vaiheessa Gutierrez alkoi esitellä naiselle kahvilaketjun sääntöjä koskien koronavirustilanteen aikaansaamaa maskipakkoa. Sen sijaan, että Gilles olisi kuunnellut, hän alkoi tarjoilija Gutierrezin mukaan kiroilla vimmatusti haukkuen ihmisiä lampaiksi ja ryntäsi ravintolasta ulos. Muutamaa minuutia myöhemmin nainen kuitenkin palasi ja vaati saada tietoonsa Gutierrezin nimen. Hän räpsäisi tarjoilijasta lopuksi kuvan ja uhkasi soittaa yhtiön johdolle samalla kiroillen.
Somenöyryytys osuikin "Karenin" omaan nilkkaan
Gutierrez ajatteli, että tilanne päättyisi tähän. Gilles kuitenkin latasi tarjoilijan kuvan Facebookiin tavoiteenaan nöyryyttää Gutierrez julkisesti.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
– Tässä on Starbucksin Lenen, joka kieltäytyi tarjoilemasta minulle, koska en käyttänyt maskia. Seuraavalla kerralla odotan poliiseja ja esitän lääketieteellisen poikkeusluvan, Gilles kirjoitti kuvan yhteyteen ja tuli samalla tehneeksi kirjoitusvirheen Leninin etunimessä.
Nainen ei kuitekaan saanutkaan odottamaansa tukea Facebook-postaukseensa, vaan kommenttikenttä alkoi täyttyä tarjoilijan puolustajista. Suurin osa oli sitä mieltä, että Gutierrez oli toiminut tilanteessa täysin oikein ja Gilles sen sijaan sai tuta todellisen someraivon.
CBS:n mukaan nainen on jo saanut lisänimen ”Karen”. Karen-nimitystä käytetään Yhdysvalloissa etuoikeutetuista valkoisista naisista, jotka käyttäytyvät julkisesti vihamielisesti tai jopa rasistisesti. Karenit käyttävät usein etuoikeutettua asemaansa hyväkseen ja yrittävät hyötyä muiden kustannuksella tai vedota virkavaltaan.
Gilles kertoo, että on saanut postauksensa johdosta jopa tappouhkauksia.
– Minä en koskaan uhkaillut häntä (Gutierrezia), ainoastaan moitin hänen toimintatapaansa. Koin oloni kielletyksi ja syrjityksi, Gilles puolusti itseään NBC7 -uutissivustolle.
Jo yli 80 000 euron tipit
Somekansan tuki johti lopulta siihen, että Lenin Gutierrezille perustettiin GoFundMe -joukkorahoituskampanja otsikolla 'Tips for Lenin Standing Up To A San Diego Karen' (= tippejä Leninille, joka piti puolensa San Diegon Karenille). Sen tarkoituksena oli kunnioittaa tarjoilijan tapaa pitää kiinni tärkeistä periaatteista. Gutierrez kertoo, että on työskennellyt Starbucksissa rahoittaakseen todellista intohimoharrastustaan, tanssia. Gutierrez on vapaa-ajallaan muun muassa toiminut tanssinopettajan lapsille.
– Toivon, että voisin muuttaa heidän elämäänsä samaan tapaan kuin tanssi muutti minun elämääni, Gutierrez kertoo lataamallaan videolla.
Jos video ei näy, kato se täältä.
Joukkorahoituskampanjassa on tähän mennessä kerätty jo 80 000 euron potti tippiä Gutierrezille ja summa kasvaa koko ajan. Rahamäärän ansiosta tarjoilija pääsee toteuttamaan unelmaansa tanssin parissa.
– Tämä on auttanut niin paljon. Olen shokissa, että tällainen muutaman minuutin asia kasvoi näin isoksi jutuksi. Kiitos todella paljon.
Somessa Gutierrezin nöyryytystä yrittänyt Gilles joutuu sen sijaan kestämään nyt melkoista ryöpytystä. Gilles ei ole pahoitellut käytöstään missään vaiheessa, vaan jatkaa omalla Facebook-sivustollaan vihamielistä käytöstä.
– Maskit ovat tyhmiä, ja niin ovat ihmisetkin, jotka niitä käyttävät, Gilles muun muassa julistaa Facebook-sivuillaan.
– En välitä teistä tietämättömistä pettureista, luusereilla ei ole parempaakaan tekemistä. Käyttäydytte kaikki kuin terroristiorganisaatio, mikä olettekin, hän jatkaa erillisessä päivityksessään.
Lue myös: Mainoskuvassa piilee härski yksityiskohta – Suomen Burger King keksi melkoisen tavan kettuilla McDonald'sille: "Nyt saadaan viimein tolkku tähänkin asiaan"
Lähteet: Sky News, New York Times, CBS