Kari-Pekka Kyrö Venäjän dopingohjelman pääpirusta: "Tapasin hänet muutamia kertoja"

Kari-Pekka Kyrö
Lehtikuva
Julkaistu 12.11.2015 14:42

MTV SPORT

Maastohiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö tuntee hyvin tohtori Sergei Portugalovin. Wada epäilee Portugalovia Venäjän järjestelmällisen dopingohjelman pääsuunnittelijaksi.

– Olen aikanaan tavannut hänet muutamia kertoja Suomessa ja ulkomailla muun muassa maailmancupin paikkakunnilla. Tuttu mies, Kyrö kertoo MTV Sportille.

2:16img

Portugalov oli 90-luvulla ja siten myös Kyrön päävalmentaja-aikana mukana Suomen maastohiihdon dopingsotkuissa. Venäläinen oli Hiihtoliiton dopingohjelman yhteistyökumppani. Hiihtoliitto esimerkiksi maksoi vuonna 1997 Portugaloville kuluja, jotka liittyivät immunologiseen projektiin eli käytännössä dopingohjelmaan.

Kyrön mukaan hän tutustui Portugaloviin vanhan liiton (entinen päävalmentaja Pekka Vähäsöyrinki ym.) perintönä. 

– Portugalov on Suomen hiihdon ja muun urheilun ystävä. Häntä on laajasti käytetty täällä konsulttina urheiluopistojen valmennuskeskusten koulutuksessa, Kyrö sanoo.

Kyrö: Wadalla heikkous

MTV Sport ei saanut vahvistusta siihen, onko Portugalov toiminut jopa Wadan asiantuntijakomiteassa jossain vaiheessa.  

Kyrön mukaan Wadan heikkous on kuitenkin siinä, että siellä toimivien henkilöiden pääintresseissä ovat oman maan joukkueen tai urheilijoiden menestys.

– Dopingasioissa läpimurtotutkinta tapahtuu aina muualla, ja sitten Wada tulee pakon edessä valmiiseen pöytään. Ilman saksalaisen dopingtutkimusta tehneen toimittajan työtä tämä Venäjänkin tapaus olisi jäänyt pimentoon, Kyrö sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu