Kari Tapion poika Joona Jalkanen: "Kaipaan vanhempiani joka päivä"

Joona Jalkanen Olen suomalainen -elokuvan pressi
Joona Jalkasen mukaan uutuuselokuva on realistinen kuvaus hänen isästään Kari Tapiosta. 
Julkaistu 04.09.2019 07:41
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Joona Jalkasen mukaan uutuuselokuva on realistinen kuvaus hänen isästään Kari Tapiosta. 

Vuonna 2010 menehtyneen Kari Tapion elämästä kertova Olen suomalainen -elokuva saa ensi-iltansa 13. syyskuuta. Elokuvan executive-tuottajana toimii laulajalegendan poika Joona Jalkanen, joka valmisteli elokuvaa viiden vuoden ajan. 

– En tajunnut, että se kestää näin kauan, mutta se aika on käytetty harkitusti ja sille on ollut tarve. Aikaisemmin sitä ei olisi saanut valmiiksi, hän kertoo MTV Uutisille.

Elokuva kertoo Kari Tapion, oikealta nimeltään Kari Jalkasen elämästä ennen menestystä. Punaisena lankana kulkee jo teininä alkanut rakkaustarina Pia Viheriävaaran kanssa. Myrskyisään liittoon syntyi kolme poikaa: Jiri, Jani ja Joona.

LUE MYÖS: Ensimmäiset kuvat julki! Tältä näyttää Kari Tapio laulajalegendesta kertovassa elokuvassa

Joona Jalkanen käsitteli elokuvaa varten runsaasti arkistomateriaaleja, kuten vanhempiensa teinivuosien rakkauskirjeitä, faniposteja ja kotivideoita.

– Olen saanut tutustua omiin vanhempiini uudestaan, hän toteaa.

Joona Jalkasen mukaan elokuvan tekeminen on nostanut paljon tunteita pintaan. Hän kertoo katsoneensa valmiin elokuvan kerran, ja aikovansa katsoa sen uudelleen ensi-illassa sukulaistensa kanssa.

– Kaipaan vanhempiani joka päivä, ja ennen kaikkea heidän huumoriaan. Huumori oli aina läsnä meidän perheessämme. Olisi kiva soittaa joskus äidille, hän sanoo.

Vaikka elokuva ei ole dokumentaarinen, Jalkasen mukaan se antaa todenmukaisen kuvan hänen isästään. Jalkasen mukaan etenkin 1980-luku oli rankkaa aikaa, kun Kari Tapio keikkaili paljon ja pieni Joona-poika reissasi ympäri Suomea hänen mukanaan. Pojan läsnäolosta huolimatta alkoholia kului.

– Välillä saattoi vähän venähtää ja tuli sellaisia tilanteita, että piti lähteä lentokoneella kotiin, hän kertoo.

– Tuossa kuvauksessa ei ole mitään keksittyä, se pitää paikkansa, hän toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

Joona Jalkanen