Karjalainen: Lemmikkejä myrkytetty Joensuun alueella paljon aiempaa enemmän ja uudenlaisella aineella – "Toisin kuin rotanmyrkyssä, oireet eivät näy heti"

_370135853
Karjalaisen haastatteleman eläintenhoitajan mukaan kaikki myrkyt eivät jätä sisäelimiin jälkiä tai tuhoa esimerkiksi maksaa tai munuaisia.shutterstock
Julkaistu 07.08.2019 19:34

MTV UUTISET

Lemmikkieläinten myrkytystapaukset ovat kasvaneet Joensuun alueella ja ilmoituksia myrkytyksistä on tullut ympäri kaupunkia, kertoo sanomalehti Karjalainen. Myrkkysyöttejä ei ole pystytty paikallistamaan. 

Joensuun eläinklinikan eläintenhoitaja Oona Kinnunen kertoo Karjalaiselle, että tänä vuonna päivystykseen on tuotu viime vuotta paljon enemmän myrkytettyjä eläimiä. 

Kinnusen mukaan eläinklinikalle on tuotu rotanmyrkkytapausten lisäksi uudenlaisia tapauksia, joissa on käytetty alfakloraloosi-nimistä hiirenmyrkkyä.

– Toisin kuin rotanmyrkyssä, oireet eivät näy heti, siksi siihen ei voi aina reagoida nopeasti, Kinnunen kertoo Karjalaiselle.

Karjalainen kertoo, että kumariini-johdannaisten rotanmyrkky näkyy maksa-arvoissa ja oireet ovat helpommin havaittavissa. Hiiirenmyrkyn aiheuttamia oireita ovat muun muassa lihasten kouristelu, tasapainohäiriöt ja kouristelut. 

Toisin kuin hiirenmyrkky, rotanmyrkyn myynti kiellettiin EU-lainsäädännöllä viime vuonna tavallisille kuluttajille.

Tuoreimmat aiheesta

Joensuu