Karjalainen: Suomalaisten lihominen saatu kuriin – ylipainoisten osuus pienimpiä Euroopassa

laihdutus
yvästä kehityksestä huolimatta suomalaisista 55,2 prosenttia on yhä ylipainoisia.Lehtikuva
Julkaistu 19.03.2016 05:13

MTV UUTISET - STT

Suomi on maailman ensimmäisiä maita, joissa ylipainon lisääntyminen näyttää pysähtyneen, kertoo sanomalehti Karjalainen.

Lehti perustaa tietonsa Maailman terveysjärjestön WHO:n tuoreimpiin lukuihin. Vuonna 2014 ylipainoisten osuus Suomessa oli Euroopan kolmanneksi pienin yhdessä Tanskan kanssa.  

Hyvästä kehityksestä huolimatta suomalaisista 55,2 prosenttia on yhä ylipainoisia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuspäällikkö Satu Männistö kehottaakin varovaisuuteen tulosten tulkinnassa. 

– Muun muassa Tukholman alueella ylipainon lisääntyminen tasaantui 2000-luvun alussa, mutta kääntyi sitten jälleen kasvuun. Suomessa on nyt tarkkailtava, jääkö käänne pysyväksi vai alkaako lihominen jälleen lisääntyä, hän sanoo lehdelle.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa