WWE-showpainija Kairi Sanen hypyn alastulo epäonnistui ja hänen päänsä rysähti pelottavasti pöydän reunaan.
Kairi Sane otteli maanantai-iltana Denverissä Iyo Skyn parina Alba Fyreä ja Isla Dawnia vastaan. WWE:n naisten joukkuemestaruuskilpailun haastajaottelu päättyi Fyren ja Dawnin voittoon.
Hävinnyttä japanilaisparia, etenkään Sanea, ei voi kuitenkaan syyttää periksi antamisesta.
Sane nousi eräässä tilanteessa köysien päälle ja lähti hyppäämään kehän ulkopuolelle, jossa oli muita painijoita.
Sanen hyppy kantoi pitkälle eikä häntä saatu kiinni. 35-vuotiaan japanilaisen pää iskeytyi kommentaattoripöydän reunaan.
Sane makasi maassa muutaman minuutin, mutta nousi sitten jaloilleen viemään ottelun päätökseen.
"Tarvitsen silmälappua"
Sane julkaisi matsin jälkeen sosiaalisessa mediassa kuvia. Hänen silmänsä oli verillä.
Sanea oli sittemmin tikattu vasemman silmäluomen kohdalta.
– Tarvitsen silmälappua, haha, hän kirjoitti.
TMZ luonnehti Sanen kärsineen "karmean silmävamman". Yhteistyössä olevien Wrestle Zonen ja Yahoon artikkelissa loukkaantumista luonnehdittiin "pelottavaksi".
Sanen pari Iyo Sky ilmaisi olevansa ylpeä Sanesta.
– Verenvuoto ei ollut hänelle mitään. Kairi Sane on mielettömän kova! Sky kommentoi.
Sane voitti tammikuussa toisen japanilaisen showpainijan Asukan kanssa WWE:n joukkuemestaruuden. Titteli on sittemmin vaihdellut omistajia, ja tämänhetkisiä joukkuemestareita ovat Bianca Belair ja Jade Cargill.