Karmea epäily: Laittoman kaivostoiminnan myrkyt tappoivat 37 lasta

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 05.02.2016 05:25

MTV UUTISET - STT - AFP

Kolumbiassa laittomista kaivoksista levinneiden myrkkyjen epäillään johtaneen 37 lapsen kuolemaan vuodesta 2013 lähtien. 

Viranomaiset tutkivat Luoteis-Kolumbiassa Chocon alueella tapahtuneita kuolemia, joiden epäillään johtuvan elohopeamyrkytyksestä. Elohopeaa käytetään kaivoksissa. Alueella on runsaasti laitonta kaivostoimintaa.

37 kuolleen lapsen lisäksi 64 alueen muuta asukasta on kärsinyt myrkytysoireista. 

Kolumbian perustuslakituomioistuin hyväksyi torstaina alueen asukkaiden kanteen Kolumbian valtiota vastaan. Samalla tuomioistuin määräsi aloitettavaksi tutkimuksia laittoman kaivostoiminnan vaikutuksista kahdella muulla alueella Kolumbiassa.

Kaivostoiminta on Kolumbiassa tärkeä elinkeino, mutta myös laillisia kaivoksia käytetään usein hyväksi laittomuuksissa ja kaivoksilla rahoitetaan aseellisten ryhmien toimintaa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat