Lauri Markkanen oli koripallon NBA:ssa oivallisessa vireessä 22 pisteellään, mutta Utah Jazz taipui kotikentällään kirvelevään 104–105-pistetappioon Los Angeles Lakersille.
Yhden pisteen tappio jätti Utahille paljon jossiteltavaa, sillä nuottipaitojen voitto oli kiinni vain sekunnin murto-osista ja niissä tehdyistä päätöksistä. Utahin takamies Collin Sexton näytti jo upottaneen 106–105-johtoheiton, kun pelikellossa oli alle kaksi sekuntia, mutta heitto pyyhittiin pois aikakirjoista. Utahin päävalmentaja Will Hardy oli ehtinyt juosta kentälle pyytämään tuomareilta aikalisää joukkueelleen, eikä koria siten hyväksytty.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
LUE MYÖS: Yksi piste – Lauri Markkasen tehokas ilta sai ikävän lopun
Hardy myönsi ottelun jälkeen virheensä. Sextonilla oli aikalisän jälkeen vielä uusi mahdollisuus voittokoriin, mutta Lakers onnistui puolustuksessaan.
– Kun Collin liikkui pallon kanssa hieman taaksepäin, aloin pyytää aikalisää. Kentällä oli paljon ääntä. Toiveissani oli, että meillä olisi ollut (aikalisän jälkeen) vähän enemmän aikaa kuin 2,1 sekuntia. Se tilanne oli hankala, Hardy sanoi Deseret-lehden mukaan.
– Kerroin "Bullille" (Sextonille) pukuhuoneessa, että ryöstin häneltä sen hetken, päävalmentaja jatkoi.
Markkanen oli joukkueensa paras pistemies ja peliaikakärki 37,5 minuutilla. Suomalainen upotti pelitilanneheittonsa 47,1 prosentin tarkkuudella (8/17, kolmoset 5/11) ja nappasi lisäksi seitsemän levypalloa ja neljä syöttöä. Lakersin tähdistä Anthony Davis rohmusi 33 pistettä ja LeBron James 27 pistettä.
"En syytä häntä"
Sexton oli aikalisäpäätökseen turhautunut äkkiseltään pelin tuoksinassa, mutta hyväksyi ratkaisun ottelun jälkeen.
– Tilanne olisi voinut päättyä kummin päin tahansa. Valmentaja ajatteli, että olin hieman jumissa kentällä ja pyysi aikalisää. En syytä häntä, Sexton sanoi.
Tappio oli Utahille jo kauden 16:s, mutta joukkue on osoittanut viime otteluissaan lieviä piristymisen merkkejä.
Apuvalmentaja Tuomas Iisalon seura Memphis Grizzlies nappasi puolestaan jo kuudennen peräkkäisen ja koko kauden 14. voittonsa kaatamalla Indiana Pacersin 136–121.