Karmeasti kesken Uutisaamun liukastunut Pekka Pouta sai lääkäriltä tylyn tuomion: Murtuma pitää meteorologin pitkään poissa ruudusta

4:12img
Tällaista sääennustetta ei ole aiemmin nähty! Nilkkansa nyrjäyttänyt Pekka Pouta kertoo kuukausiennusteen sohvalla maaten
Julkaistu 06.03.2020 15:24
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

MTV Uutisten katsojat joutuvat näillä näkymin pärjäämään ainakin koko maaliskuun ilman Pekka Poudan sääennusteita. Pouta loukkasi jalkansa perjantaiaamuna kaaduttuaan liukkaalla nurmikolla kesken Sini-koiran ulkoilutuksen.

Pouta oli kertomassa säästä MTV:n Uutisaamussa, mutta kaatumisen jälkeen edessä oli lepoa sohvalla jalka tukevassa kääreessä. Lopuista Uutisaamun säälähetyksistä vastasi uutisankkuri.

Päivällä Pouta kävi lääkäritutkimuksissa ja sai tuomion jalkansa kunnosta: murtuma ainakin pohjeluussa. Sairauslomaa on ainakin maaliskuun loppuun.

– Nilkan nivelsiteiden kunto tarkastetaan leikkauksessa tiistaina.

Toistaiseksi Pouta on parantelussa noudattanut kkk-taktiikkaa: kylmää, kiristävää kompressiota sekä jalka kohoasennossa. Yöksi hoitoon otetaan mukaan neljäs k, kipulääkkeet.

Vielä kaaduttuaankin Pouta jaksoi kertoa MTV Uutisten katsojille sekä lukijoille aurinkoisesta ja lämpimästä maaliskuun lopun kuukausiennusteesta. Voit katsoa koko ennusteen oheiselta videolta.

Lue myös: Draamaa MTV:n Uutisaamussa – Pekka Pouta kaatui pahasti ulkoiluttaessaan Sini-koiraa: "Nilkka jäi alle ja oikein rusahti"

Aurinkoa ja yli 10 asteen lukemia! Maaliskuun sääennuste on niin upea, ettei jalkavammakaan estänyt sohvalla maannutta Pekka Poutaa kertomasta siitä

Tuoreimmat aiheesta

Pekka Pouta