Yhdysvaltalaiset vanhemmat menettivät molemmat lapsensa Tyynenmeren rannalla tapahtuneen karmivan onnettomuuden vuoksi, kertoo muiden muassa uutissivusto KATU 2.
Jeremy Stiles oli viime viikonloppuna kahden lapsensa kanssa kävelyllä rantapolulla Cannon Beachin kaupungissa Oregonissa, kun yllättäen iskenyt aalto imaisi kolmikon mereen.
Poliisi sai tiedon veden varaan joutuneista ihmisistä. Viranomaiset löysivät kylmettyneen ja merta vastaan kamppailevan isän sekä hänen 7-vuotiaan tyttärensä. Kaksikko vietiin sairaalaan, jossa tyttö menehtyi. Lapsista toinen, 4-vuotias poika, on edelleen kateissa.
Tragedian kohdanneen perheen äiti, Kristin Romaine, kerää GoFundMe-varainkeruualustalla rahaa muun muassa hautajaiskuluihin.
Lue myös: Mies putosi kalliolta – kaksi päivää aiemmin ostettu älykello soitti hätänumeroon: "Uskoin, että kuolisin"
"Hiipivä aalto" iskee varoittamatta
Poliisi on varoittanut ”hiipivistä aalloista”, jotka voivat kahmaista rannalla oleskelijat mereen ilman varoitusta. Lisäksi suuri mutta salakavalasti ilmestyvä aalto voi voimallaan paitsi kaataa ihmisen myös nostaa suuria kiviä tai tukkeja.
Videolla yhdysvaltalaisnaisen kuvaama video "hiipivästä aallosta". Video ei liity perheen tapaukseen. Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Viime vuonna Oregonissa 44-vuotias nainen jäi ”hiipivän aallon” rannalle kuljettaman tukin alle, minkä seurauksena häneltä murtui useita kylkiluita sekä häntäluu, kertoo KATU 2.
Tragedian jälkeen moni on ihmetellyt, miksi rantaa ei ollut suljettu kovan aallokon vuoksi. Paikallisen poliisin mukaan Cannon Beachissa oli liikkeellä partioita, jotka varoittivat ihmisiä pysymään poissa rannalta. Henkilökuntaa ei ole kuitenkaan riittävästi jokaiselle rantaan johtavalle reitille.
Lue myös: Äiti käänsi katseensa vain hetkeksi – pikkupoika hukkui isovanhempien mökillä: "Emme kuulleet äännähdystäkään"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: KATU 2, Good Morning America, GoFundMe