Karoliina Kallio: Saan jatkuvasti kuulla laihuudestani

Karoliina Kallio esiintyi Sports Academyn juhlissa.
Karoliina Kallio Sports Academyn juhlissa.MTV Oy
Julkaistu 14.03.2013 22:31(Päivitetty 14.03.2013 22:32)

Kaunis laulajatar esiintyi urheilubaari Sports Academyn 17-vuotisjuhlassa torstaina.

Hoikassa kunnossa oleva laulaja Karoliina Kallio kertoo, että hänelle on aina huomauteltu laihuudesta.

– Se on sellainen asia, josta olen nuoresta saakka saanut jatkuvasti kuulla. Uskon, että ikävimmillään se tuntuu ihan yhtä pahalta kuin kommentit lihavuudesta, Karoliina toteaa.

– Olen oppinut suhtautumaan asiaan niin, että tärkeintä on, että voin hyvin ja olen terve.

Waldo's People -yhtyeestä tunnetuksi tullut Karoliina keikkailee tällä hetkellä Flipper-bändinsä kanssa ympäri Suomen.

– On ihanaa, että keikkoja on riittänyt, vaikka automatkat tuntuvatkin välillä aika pitkiltä. Teemme kevään aikana myös kolme keikkaa Waldon kanssa. Se on tosi hauska juttu, sillä viimeksi esiinnyimme yhdessä kolme vuotta sitten, Karoliina paljastaa.

Laulajattaren haaveissa siintää myös oma albumi.

– Olen ollut todella ahkerasti yhteydessä eri biisintekijöihin. Aina olen haaveillut levyn tekemisestä, mutta nyt alkaa tuntua, että palaset rupeavat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen, Karoliina vihjaa.

Karoliina Kallio kertoo lomailleensa talven aikana Thaimaassa.Karoliina Kallio kertoo lomailleensa talven aikana Thaimaassa.MTV Oy

(MTV3–KATI PUKKI)

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki