Pohjoisen jättiseura Kärpät on Liigassa vasta sijalla kymmenen. Vaikka Kärpät on tehnyt kauden aikana merkittäviä muutoksia, sen tekemisen taso ailahtelee yhä karulla tavalla. Kärppien urheilupomo Mikko Myllykoski ottaa nyt kantaa muun muassa joukkueen päävalmentajan Ville Mäntymaan asemaan.
Kärppien muutokset jatkuivat tiistaina, kun se purki puolustaja Miika Koiviston sopimuksen. Koivisto, 34, oli tällä kaudella vaikeuksissa Kärppien takalinjoilla.
Koiviston uusi seura on Timrå, jota luotsaa Olli Jokinen.
Uutinen: Kärppien kultaleijona Olli Jokisen alaisuuteen
Kärpät on pistänyt rajulla tavalla puolustustaan uusiksi kauden aikana. Sisään ovat tulleet Marcus Björk, Dominik Masin ja Ville Pokka. Toiseen suuntaan ovat matkanneet Koiviston lisäksi Victor Berglund, Martin Jandus ja Joel Olkkonen.
Tarvitseeko tämän tuoreimman liikkeen myötä tehdä vielä reagointeja, Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski?
– Tietenkin päivän tilanne vaikuttaa, että miten jätkät pysyvät terveenä. Se on varmasti yksi merkittävä asia, mikä ratkaisee lopullisesti sen, että otammeko vielä lisää kavereita sisään vaiko ei. Pidämme silmät ja korvat auki. Seuraamme, mitä markkinoilla on tarjolla ja teemme toimenpiteitä sen myötä, jos jotain tulee esille, Myllykoski toteaa MTV Urheilulle.
Millainen tilanne markkinoilla on?
– Tuolla on iso määrä seuroja, jotka etsivät pelaajia. Niistä pelaajista, jotka sinne päätyvät, käydään kova kisa. Markkinatilanne ei ole ollut yleisestikään mikään ihan älyttömän hyvä näiden viime vuosien aikana. Jo agenttina huomasi sen, että tietyn roolin pelaajista, kuten muun muassa senttereistä ja rightin pakeista oli aina pula. Niiden suhteen voi kysellä, että onko markkinatilanne ollut oikein missään vaiheessa hirveän hyvä, Myllykoski pyörittelee.
Kärpissä on käynyt ovi viime aikoina, kun Koiviston lisäksi myös jenkkisentteri Josh Melnick vaihtoi osoitetta.
– Olemme aktiivisia ja selvittelemme tilannetta. Katsotaan, että löytyykö jotain vai ei. Kaikki kivet kyllä käännetään, Myllykoski lupaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
picfactor.fi 2024-25
”Ei kukaan ole tyytyväinen”
Kun kausi lähti liikkeelle, Kärppiä pidettiin yhtenä suurimpana mestarisuosikkina. Näkemys perustui siihen, miten Kärpät oli yltänyt viime keväänä pronssille. Oululaisseura teki sen jälkeen merkittäviä hankintoja, kun se naarasi riveihinsä Michal Kovarcikin, Ben Tardifin ja Reid Gardinerin kaltaisia huippupelaajia.
Oululaisjoukkueen vaikeudet alkoivat jo loka-marraskuun vaihteessa. Pahin pätkä osui Karjala-turnauksen jälkeiseen ajankohtaan, kun Kärpät oli seitsemän ottelun mittaisessa tappioputkessa.
Tässä vaiheessa oululaisseuran urheilupomo Myllykoski laukoi julkisuuteen kovan kommentin.
– Teemme nyt joukkueen sisällä kaikki mahdolliset myllerrykset. Pyrimme löytämään oikeat kokoonpanot ja oikeat pelaajat. Tuomme sinne ehkä jotain lisää ja kenties joudumme myös luopumaan jostain. Toivottavasti nämä johtavat siihen, että pärjäämme. Mutta jos nämäkään toimet eivät riitä, niin kaikki tietävät, (Ville) Mäntymaa tietää ja vanha mummokin tietää, että kyllä se koutsi sitten loppupeleissä lähtee, Myllykoski totesi Ylellä.
Vaikka Kärpät on vahvistanut rivejään Björkin, Pokan ja Masinin kaltaisilla luottopelaajilla, sen otteet ailahtelevat yhä karulla tavalla. Kärpät on ottanut edellisistä kahdeksasta ottelustaan vain kolme voittoa.
Miten koet tällä hetkellä joukkueen tilan, Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski?
– Ei varmasti kukaan ole tyytyväinen siihen, missä nyt olemme. Tiedostamme tilanteen ja kaikki tekevät hommia sen eteen, että pääsemme eteenpäin ja yllämme paremmille sijoituksille vielä loppukauden aikana. Lähdemme taistelemaan pisteistä ja pyrimme raapimaan niitä kunnolla kasaan. Kevät näyttää sitten, että mihin päädymme, Myllykoski toteaa.
Puhui syksyllä siitä, että ensin vaihdetaan pelaajia ja jos sekään ei auta, niin sitten vaihdetaan luotsia. Mikä on päävalmentaja Ville Mäntymaan asema?
– Noo… toimenpiteitä on tehty ja kuten sanoin: olemme edelleen aktiivisia pelaajapuolella ja katsomme, että mitä sieltä löytyy. Meidän fokuksemme on siellä suunnalla tällä hetkellä, Myllykoski vastaa.
Kärppien seuraava ottelu on ohjelmassa perjantaina, kun se kohtaa MTV3:n Hockey Night -kamppailussa Ilveksen. Ottelu alkaa kello 19.30.