C Moren jääkiekkoasiantuntija Karri Kivi odottaa Leijonilta rentoa pelaamista Etelä-Koreaa vastaan.
MAINOS
MM-KIEKKO
MM-kisat alusta loppuun vain C Morella
Jääkiekon MM-kisojen kaikki 64 ottelua näet C Moren suoratoistopalvelusta.
Leijonat kohtaa Etelä-Korean MM-kisojen avausottelussaan lauantaina. Leijonilta löytyy MM-kisakokemusta rutkasti, mutta Etelä-Korean on historiansa ensimmäistä kertaa A-sarjassa.
Kiven mukaan olympiaturnauksen ottelu Etelä-Koreaa vastaan oli osoitus joukkueen vaarallisuudesta. Etelä-Korea nousi tuolloin toisessa erässä vain maalin päähän, mutta Leijonat oli lopulta parempi lukemin 5-2.
- Se, että saadaan raikkaus esille ja jalat kulkemaan, niin vaatii sen, ettei ole kiire mihinkään. Peli kestää 60 minuuttia niin mahdollisimman paljon pitää olla kiekossa kiinni, että saa itseluottamusta ja epäröinti mahdollisimman pieneen. Yhdysvallat-Kanada oli hyvä mallipeli, Kivi näkee.
- Olympialaisissa nähtiin, että kun Etelä-Korea saa pienen sauman, niin intoa löytyy. Voi olla, että se ottelu olympialaisissa auttoi Leijonia.
Nuoret Leijonat vuonna 2014 maailmanmestaruuteen valmentanut Kivi nimeää kaksi Leijonien NHL-vahvistusta, joita hän aikoo seurata turnauksessa mielenkiinnolla.
- Kasperi Kapanen. Kuinka laaja-alaisesti hän pystyy pelaamaan ja kuinka hyvä Markus Nutivaara on tässä turnauksessa, Kivi sanoo.
Kapanen, 21, pelasi tällä kaudella ehdottomasti uransa parhaan NHL-sesonkinsa. Nuorukainen pääsi pelaamaan Toronto Maple Leafsin paidassa 38 runkosarjaottelua ja kaikki seitsemän pudotuspeliottelua.
Nutivaara, 23, puolestaan puki Columbus Blue Jacketsin paidan ylleen 61 kertaa tällä kaudella ja hän solmi myös uuden jatkosopimuksen seuran kanssa.
Leijonien ja Etelä-Korean ottelu alkaa Suomen aikaa kelo 17.15.