Yksi henkilö on kuollut sunnuntai-iltapäivänä sattuneessa henkilöauton ja rekan nokkakolarissa Kristiinankaupungissa, kerrotaan Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
Pelastuslaitoksen mukaan lisäksi yksi henkilö kuljetettiin sairaalahoitoon tarkastettavaksi. Päivystävän palomestarin mukaan poliisi jatkaa tutkintaa.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen valtatiellä 8 tapahtuneesta onnettomuudesta noin puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Tie suljettiin onnettomuuden vuoksi ja liikenne ohjattiin kiertoteille kahdeksan tunnin ajan.
Fintrafficin tieliikennekeskuksen mukaan onnettomuus tapahtui Metsälästä muutama kilometri pohjoiseen. Tieliikennekeskus tiedotti ennen yhtätoista illalla, että onnettomuustilanne on ohi.