Kaskisten Metsä Boardin tehtaalla palo – ei henkilövahinkoja

Palomies, Uutissilmä, pelastuslaitos, tulipalo, paloauto
Paikalle on lähetetty parikymmentä yksikköä.Miikka Kiminki
Julkaistu 22.12.2018 21:34(Päivitetty 22.12.2018 23:07)

MTV UUTISET–STT

Pohjanmaalla Kaskisissa sijaitsevalla Metsä Boardin sellutehtaalla syttyi lauantai-iltana pieni tulipalo. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja eikä siitä ollut vaaraa sivullisille.

Tehtaan johtaja Timo Rissanen kertoi, että palo saatiin sammutettua jo ennen pelastuslaitoksen paikalle saapumista. Paikalle lähetettiin noin parikymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

–  Vuorotyöntekijät huomasivat palon valvontakameroista, Rissanen kertoi.

Rissanen kertoi, ettei palon syttymissyytä ei vielä tiedetä, mutta asiaa tutkitaan. Palo ei aiheuttanut tehtaan tuotantoon pitkiä taukoja.

Tehtaassa valmistetaan kemimekaanista massaa eli hierettä, jota käytetään kartongin valmistukseen.

Tuoreimmat aiheesta

Tulipalot