Kun Katariina oli 13-vuotias, hän sai sattumalta tietää, että hänen biologinen isänsä asuikin Englannissa. Siihen asti Katariina oli luullut, että hänen äitinsä oli hänen oikean isänsä kanssa naimisissa. Äiti ei halunnut puhua asiasta, mutta Katariinaa tieto jäi kaivertamaan.
Katariinan äiti lähti 1950-luvulla töihin Englantiin, missä hän tapasi intialaissyntyisen miehen. Kaksikko alkoi seurustella, ja heidät vihittiin Englannissa miehen uskonnon mukaisesti. Kun Katariinan äiti tuli raskaaksi, hän lähti raskauden loppuvaiheessa Suomeen, koska halusi synnyttää kotimaassaan. Mies seurasi perässä.
– Hän tuli Suomeen heti syntymäni jälkeen. Kun isä valmistui, hän sai työpaikan Englannista, mutta äiti päätti jäädä Suomeen. Olin kolmevuotias, kun isä näki minut viimeisen kerran. Siitä hetkestä on otettu yksi harvoista yhteisistä valokuvista.
Katariina ei kasvaessaan muistanut isästään mitään. Katariinan äiti meni naimisiin toisen miehen kanssa, kun tytär oli neljän vanha. Katariina piti äidin aviomiestä biologisena isänään. Asia paljastui 13-vuotiaalle tytölle täytenä yllätyksenä.
– Se oli karsea juttu. Olin sairaalassa ja jostain syystä menin penkomaan potilaskansiotani. Selasin sitä, ja yhtäkkiä näin paperin, jossa oli outo nimi. Hoitajat ilmoittivat, että nyt se lapsi näki paperit, ja äiti tuli hakemaan minua sairaalasta. Se oli kauhea järkytys, mutta asiasta ei puhuttu kotona.
Katariinan äiti ei omien sanojensa mukaan muistanut mitään Katariinan isästä. Katariina sai häneltä kuitenkin muutaman kuvan isästään, vaikka aihe oli kotona hyvin vaikea.
Isä löytyi Englannista
Parikymppisenä biologinen isä alkoi kiinnostaa Katariinaa. Hän sai selville, että Pelastusarmeijan kautta oli mahdollista hakea kadoksissa olevia sukulaisia ulkomailta. Hänellä oli tiedossa isän nimi, syntymäaika sekä osoite, jossa isä oli asunut 15 vuotta sitten.
– Pelastusarmeijalta soitettiin ja kerrottiin, että he ilmoittavat sille henkilölle, jota haetaan ja sen jälkeen ratkaisu jää hänelle. Hän siis ottaa yhteyttä, jos hän haluaa, mutta minä en saa soittaa hänelle. Olin sen verran fiksu, että tajusin, että isä oli siis löytynyt.
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Katariina tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin. Hän mietti, että jos isällä oli Englannissa toinen perhe, hän voisi sotkea asiat pahanpäiväisesti. Katariina kielsi viime hetkellä yhteydenoton ja hautasi ajatuksensa isästä hyvin pitkäksi aikaa.
Kiinnostus heräsi uudelleen, kun Katariinan oma tytär alkoi kasvaa.
– Noin 13-vuotiaana hän alkoi kiinnostua asiasta kovasti ja alkoi patistaa, että minun pitäisi löytää isäni. Hän ei voinut ymmärtää, että miksi en halunnut ottaa isääni yhteyttä. Painostusta kesti pitkään.
"Isän kirje oli palautettu takaisin"
Kun Katariinan tytär kasvoi aikuiseksi, kaksikko päätti vihdoin vuonna 1999, että Katariina ottaa isäänsä yhteyttä. Katariina pyysi Lontoossa vieraillutta tuttavaansa katsomaan puhelinluettelosta, löytyikö isän nimellä osoitetta ja puhelinnumeroa. Tiedot löytyivät luettelosta, ja Katariina varmisti vielä numerotiedustelusta, että ne olivat voimassa. Sen jälkeen kaksikko alkoi muotoilla kirjettä.
– Se oli hyvin hankalaa, koska ei ollut sataprosenttista varmuutta siitä, oliko kyseessä oikea henkilö. Laitoimme kuoreen kopioita kuvista, joissa isä oli äidin kanssa. Kirjoitimme, että jos tunnistat itsesi noista kuvista, jatka lukemista. Jos et ole oikea henkilö, anna anteeksi ja heitä kirje roskiin.
Kirjeessä Katariina kertoi hieman itsestään ja yritti olla kohtelias. Kirjeen loppuun hän kirjoitti, että mikäli isä ei ottaisi yhteyttä, yhteydenpito jäisi Katariinan puolelta tähän yhteen kirjeeseen.
– Ei sieltä mitään tullut. Mietimme kyllä, että mitä jos osoite oli väärä, Katariina muistelee.
Aikaa vierähti neljä vuotta, kunnes lopulta vuonna 2003 posti toi odotetun kuoren Katariinan isältä. Kirjeen sisällä oli myös toinen kirje, jonka päällä oli "palautetaan lähettäjälle" -tarra. Katariinan isä oli lähettänyt vuosituhannen vaiheessa tyttärelleen vastauskirjeen, joka ei kuitenkaan koskaan tullut perille.
– Vastattuaan kirjeeseeni isä lähti Intiaan vuodeksi, ja vasta sen jälkeen hän huomasi, että kirje oli lähetetty Suomesta hänelle takaisin. Kukaan ei tiedä, miksi kirje ei ole tullut perille. Osoitekin oli oikein, mutta posti ei osannut selittää asiaa.
Päätös Englannin-matkasta syntyi lopulta
Toisessa perille tulleessa kirjeessään isä kirjoitti, että hän oli hyvin sairas. Sairautensa vuoksi hän ei voinut enää matkustaa, mutta hän toivotti tyttärensä ja tämän tyttären tervetulleeksi luokseen Englantiin.
Kirjeessä isä kertoi vastauksia Katariinan kysymyksiin. Kävi ilmi, että hän oli isänsä ainoa lapsi. Katariina lähetti isälleen uuden kirjeen, jossa hän pyysi isää kertomaan ajasta, josta hänen äitinsä ei suostunut puhumaan.
Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
– En saanut siihen koskaan vastausta. Sain ystävättären sukulaisten kautta kuulla, että äitini oli ollut isääni yhteydessä vuosia aina silloin tällöin. Hän oli antanut ymmärtää, että hän toivoi isän katkaisevan yhteydenpidon minuun.
Katariina oli äidilleen hyvin vihainen, mutta ei juuri puhunut asiasta tämän kanssa. Asia oli hyvin hankala, ja välit äidin kanssa olisivat katkenneet, jos asiaa olisi ruvettu selvittämään. Katariina kuitenkin mietti tyttärensä kanssa lähtöä Englantiin.
Katariina ei tuntenut, että häneltä olisi puuttunut jotain, sillä hän oli pitänyt isäpuoltaan isänään. Sen sijaan hän olisi halunnut tutustua isäänsä ihmisenä ja kuulla häneltä asioista, joista äiti ei suostunut puhumaan.
– Vuoden 2005 loppuvuodesta päätimme, että lähtisimme Englantiin seuraavan vuoden keväällä.
Isän kuolemaa seurasivat viha ja pettymys
Katariina puhui asiasta isäpuolelleen, joka oli maininnut tulevasta vierailusta Englannissa asuvalle tyttärelleen. Isäpuoli pyysi ohimennen tytärtään tarkastamaan puhelinluettelosta, löytyykö miehen nimi sieltä edelleen. Se ei ollut enää siellä.
– Soitin hänen vanhaan numeroonsa, ja puhelimeen vastannut nainen sanoi, että kyseinen mies oli kuollut puoli vuotta sitten.
– En voi antaa itselleni ikinä anteeksi, etten lähtenyt käymään isäni luona. Se on asia, jonka kanssa elän koko ajan. Se pettymys, minkä tunsin, kun ensimmäiseen kirjeeseen ei tullut heti vastausta, ei ollut mitään verrattuna tähän.
Lehtikuva/Sari Gustafsson
Katariina on ollut tapahtuneen jälkeen todella vihainen itselleen ja myös äidilleen. Hän toivoo, että muut ihmiset eivät tekisi samaa virhettä kuin hän. Siksi Katariina kehottaakin ihmisiä ottamaan yhteyttä kadoksissa oleviin läheisiinsä.
– Tee ihmeessä se ennen kuin on liian myöhäistä. Tulee vielä päiviä, jolloin asia rupeaa kaivelemaan, vaikka se ei nyt kaivelisikaan. On selvää, että voi tulla pettymyksiä ja voi olla, ettei henkilö halua olla kanssasi tekemisissä. Mutta sitten ainakin olet tehnyt kaikkesi ja pitää tyytyä siihen, Katariina päättää.
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Tutustu myös Maikkarin Kadonneen jäljillä -sarjan sivuihin.