Osalla evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista ei välttämättä ole ajantasaista listaa arvokkaasta esineistöstään tai pelastussuunnitelmaa niiden talteen saamiseksi hätätilanteessa.
Seurakunnat ovat parin vuoden ajan voineet ottaa käyttöönsä Kirkkohallituksen tarjoaman uuden ohjelmiston, johon listatut rakennus- ja esinetiedot muodostavat valtakunnallisen rekisterin, kertoo kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto Kirkkohallituksesta.
Lue myös:
Aiemminkin monet seurakunnat ovat kyllä tehneet inventointeja ohjeistuksen mukaan, mutta ne kaikki eivät ole päätyneet Kirkkohallituksen tietoon.
Tammisto ei ryhdy arvailemaan, paljonko inventoinnin tehneitä seurakuntia on.
– Sanoisin, että tämä hahmottuu vuoden-parin sisällä. Kirkkohallitus ja seurakunnat alkavat vasta siirtää tietoja uuteen järjestelmään, hän sanoo.
Tammisto uskoo, että seurakunnissa inventoinnin ja varautuminen tulipalojen kaltaisiin kriiseihin on kuitenkin pääosin hyvällä tolalla. Ylivieskan parin vuoden takainen kirkkopalo havahdutti. 1700-luvun lopulla valmistunut Ylivieskan puukirkko tuhoutui täysin tahallisesti sytytetyssä tulipalossa maaliskuussa 2016.
– Seurakunnat tiedostavat asian. Näistä ikävistä tapahtumista on seurannut myös parempaa varautumista, Tammisto sanoo.
Inventoinnin lisäksi olennaista on yksityiskohtaisen pelastussuunnitelman teko, Tammisto sanoo.
– Kiihtelysvaaran tapaus näytti selvästi, miten keskeistä ennakointi on. Kiinteistömestarille oli täysin selvää, mitä kriisitilanteessa pelastetaan ensin ja miten se on mahdollista pelastaa. Hän esimerkiksi tiesi, miten alttaritaulu saadaan irti, Tammisto kuvailee.
Kirkolliskokous on kehottanut seurakuntia kulttuurihistoriallisesti arvokkaan esineistönsä inventointiin jo vuonna 1998. Seurakunnilla on kuitenkin laaja autonomia, ja inventointi on vapaaehtoista.