Kate Moss erosi pitkäaikaisesta puolisostaan – muutti pois yhteisestä kodista

40.04436803
Huippumalli Kate Moss on jälleen sinkkumarkkinoillaSTELLA Pictures
Julkaistu 13.12.2024 18:06
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Brittiläinen huippumalli on sinkkumarkkinoilla erottuaan pitkästä suhteesta.

Huippumalli Kate Moss, 50, on eronnut pitkäaikaisesta puolisostaan Nikolai von Bismarckista, 37, kertoo The Sun. Kaksikko seurusteli yhdeksän vuotta ja nyt Moss on jättänyt pariskunnan yhteisen kodin Lontoossa.

Lehden lähteen mukaan suhde on ollut epävarmassa tilanteessa jo jonkin aikaa. Lähde sanoo Mossin tajunneen haluavan pitää jälleen hauskaa. Sen sijaan Bismarck haluaa lähteen mukaan viettää rauhallisempaa elämää.

– Kate ja Nikolai ovat olleet on-off-suhteessa jo kuukausia ja lopulta Kate tunsi, että on aika siirtyä elämässä eteenpäin, lähde sanoo.

– Katesta tuntuu, että he ovat eri vaiheissa elämässään. 50-vuotiaana Kate tuntee olonsa upeaksi. Hän haluaa päästä ulos pitämään hauskaa ja juhlia tulevaa joulua.

Lue myös: Uskoisitko Kate Mossin täyttäneen juuri 50 vuotta? Näin huippumalli on muuttunut

Lähteen mukaan 13 vuotta nuorempi Nikolai haluaa nauttia rauhallisesta elämästä ja pysyä raittiina. Hänen mukaansa kaksikko on hyvissä väleissä, eikä eroon liity vihamielisyyttä.

Railakkaasta elämästä tunnettu Bismarck raitistui vuonna 2017. Moss jätti alkoholin vuotta myöhemmin 2018. kaksi vuotta sitten Moss lanseerasi oman Cosmoss-hyvinvointibrändinsä.

Erohuhuista huolimatta pariskunta juhli Mossin 50-vuotispäiviä Pariisissa viime tammikuussa.

Toukokuussa huhuttiin, että Moss viihtyisi läheisissä väleissä laulaja Skip Marleyn kanssa. Artisti on edesmenneen reggaelegenda Bob Marleyn pojanpoika.

Samoihin aikoihin Nikolai yhdistettiin laulaja Harry Stylesin entiseen naisystävään Camille Roween.

Tuoreimmat aiheesta

Kate Moss