Ferrarin Sebastian Vettelin nykyiseen tyyliin kuuluvat muhkeat kalapuikkoviikset. Mercedeksen Lewis Hamilton menee hennommalla ylähuulikarvoituksella, ja hänen kommenteissaan oli ilmassa myös viiksikateutta.
LUE MYÖS: Lewis Hamilton suitsutti Valtteri Bottasta: "Todella erityistä"
Kiinan GP:n lehdistötilaisuudessa nostettiin esille Mercedeksen F1-kauden avaus kolmella kaksoisvoitolla. Viimeksi vastaavaan temppuun pystyi Williams vuonna 1992, jolloin sarjaa dominoi Nigel Mansell. Autosportin Stuart Codling heitti pallon Hamiltonille sitä kautta, että Ferrarin Vettel mukailee Mansellin karvoitusta, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.
– Olin juuri sanomassa hänelle, että en voi kasvattaa tuollaisia, vaikka elämäni riippuisi siitä. Tiedän, että olen perinyt tämän isältäni: hänellä ei ole paljon karvaa kasvoillaan, joten tämä on aika lailla maksimi, johon voin päästä. En pysty edes osallistumaan Movemberiin, Hamilton virkkoi.
Hamiltonin puheet saivat hymyn nousemaan Vettelin kasvoille (video alla).
Hamilton juhli Kiinassa voittoa ja nousi MM-sarjan kärkeen, kuudella pisteellä ohi tallikaverinsa Valtteri Bottaksen. Vettel sijoittui kolmanneksi.