Katie Price etsintäkuulutettiin – entinen glamourmalli matkasi Turkkiin

Katie Price ei saapunut oikeudenkäyntiinsä.

Entinen glamourmalli Katie Price on etsintäkuulutettu. Price käy parhaillaan läpi ongelmaista konkurssioikeudenkäyntiä.

Maksukyvyttömyys- ja yhtiötuomioistuimen tuomari Catherine Burton kertoo Pricen saaneen erittäin selkeitä varoituksia, joiden mukaan hänen olisi ehdottomasti saavuttava kuulemiseensa tiistaina 30. heinäkuuta.

Tuomari Burton ilmoitti tiistaina pidätysmääräyksen antaessaan, ettei Price ollut osallistunut kuulemiseen, eikä antanut selitystä poissaololleen. Tuomarin mukaan Pricellä ei ollut merkittävää syytä poisjäämiseen.

Pian tuomioistuin kuuli Pricen matkustaneen Turkkiin. Price oli julkaissut Instagraminsa tarinat-osiossa julkaisun, jossa hän oli syömässä voileipää lentokoneessa. Julkaisu on sittemmin poistettu.

Burtonin mukaan Pricen pidätysmääräys oli aiheellinen, sillä malli ei ollut osoittanut tarvittavaa yhteistyöhalua eikä esimerkiksi toimittanut perimmäisiä tietoja konkursseistaan.

Price julisti ensin konkurssin vuonna 2019 maksamattomien velkojen vuoksi, sitten viime maaliskuussa 761 994,05 punnan maksamattoman verolaskun vuoksi.

Helmikuussa Price määrättiin menettämään 40 % tuloistaan​ OnlyFans- aikuisviihdesivustolta seuraavien kolmen vuoden ajan osana erillistä maksamattomia velkoja koskevaa riitaa.

Price oli jättänyt väliin kuulemisensa myös maaliskuussa, koska hän kertoi käsittelevänsä hankalia asioita. Myös Pricen koti on joutunut ulosottoviranomaisten käsiteltäväksi.

Lähde: BBC

Sittemmin Price on siirtynyt kauneusleikkausten pariin; Pricelle on tehty yhteensä 16 rintojensuurennusta, eikä loppua leikkauksille näy.

Lue myös:

    Uusimmat