Katso henkeäsalpaava video yläilmoista: Ruskan väriloisto on tänä vuonna poikkeuksellisen komea!

0:59img
Julkaistu 12.10.2018 16:47
Toimittajan kuva

Saara Rantanen

saara.rantanen@mtv.fi

Syksyn yöpakkaset enteilevät tavallisesti talvea. Tänä vuonna syksyn ja talven väliin kiilaa lähes kesäisiin lämpötiloihin yltävä viikonloppu.

Ruska on alkanut eteläistä Suomea myöten ja yöpakkasia on ollut rannikoillakin. Kasvit ovat jo aloittanut talven lepojaksoon valmistautumisen. Sääennusteiden mukaan tuleva viikonloppu on kuitenkin kesäisen lämmin.

– Kasvien näkökulmasta kaikki riippuu siitä, kunka pitkään pakkanen on kestänyt ja kuinka kireää se on ollut. Nythän ei vielä ole ollut järin alhaisia lämpötiloja, sanoo Kasvitieteellisen puutarhan yli-intendentti Henry Väre.

– Jos kasvi on ehtinyt lepotilaan, se ei reagoi helposti sään muutoksiin. Jos kuitenkin tulee pitkä lämmin jakso, joka päättyy äkillisiin pakkasiin kun maa on märkää eikä suojaavaa lumipeitettä ole, voivat juurivauriot olla laajoja, kertoo yli-intendentti Väre.

– Kotimaiset kasvit kyllä pärjäävät, ne ovat tottuneet tällaiseen, sanoo Väre.

Eksoottiset koristekasvit kärsivät kotimaisia helpommin.

– Aina voi suojata. Kasvin tyvelle asetellut havut loiventavat pakkasen vaikutusta. Hitaasti ja vakaasti tuleva pakkanen on parasta kaikille kasveille, summaa Väre.

Paras ruska kymmeneen vuoteen

Lämmin jakso ei ehdi enää vaikuttaa ruskaan.

– Lehtien katkeamissolukot ovat jo muodostuneet, eikä lämmin sää enää voi hidastaa ruskaa, sanoo Väre.

Ruska onkin ollut poikkeuksellisen komea.

– Paras kymmeneen vuoteen, lehdet ovat kirkkaan keltaisia ja punaisia eikä koivuissakaan ole ruostetta, toteaa Väre.

Tuoreimmat aiheesta

Sää