Colin Farrell esittää pääosaa uudessa The Penguin -sarjassa, joka on jatkoa vuoden 2022 The Batman -elokuvalle.
Näyttelijä Colin Farrellille tehtiin uskomaton muodonmuutos, kun hän esittää The Penguin -sarjassa Pingviiniä, eli Oz Cobbinia. Sarja jatkaa vuoden 2022 The Batman -elokuvan tarinaa, jossa Pingviini on Batmanin vihollinen.
Alla olevalla videolla näkyy Colin Farrellin muuntautumisprosessi Pingviiniksi.
Farrelia maskeerattiin Pingviiniksi kuvausten aikaan joka päivä kolme tuntia. Mike Marino on luoja Farrellin proteesien takana.
Farrellin hiukset täytyi litistää, sitten niihin laitettiin liimaa ja lopuksi laitettiin paikoilleen tekokalju, joka maalattiin näyttämään oikealta iholta. Sen päälle laitettiin vielä hiuksia, jotta hänelle saataisiin vaikutelma pakenevasta hiusrajasta.
Seuraavaksi liimattiin paikalleen kaulan alue, posket, korvanlehdet ja leuka. Myös nenän ja ylähuulen päälle laitettiin proteesi.
Liimattavat kulmakarvat antoivat Farrelille pingviinimäisen ulkomuodon, ja näin hänestä saatiin myös hiukan vihaisemman näköinen.
Farrell kertoo videolla, ettei ole koskaan käyttänyt näytellessään niin paljon erilaisia proteeseja.
The Penguin -sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Max-suoratoistopalvelussa 20. syyskuuta. Sarja on Lauren LeFrancin kehittämä.