Helsingin Lauttasaaren edustalla leijasurffaajat ovat tuttu näky.
Ulkopuoliset hälyttivät Lauttasaaren Hevosenkenkälahdelle pelastusviranomaiset, sillä merellä leijasurffannut joutui veden varaan.
Noin kahdensadan metrin matkan rantaan uinut mies kertoo MTV Uutisille, että tuuli oli loppunut leijasurffauksen aikana. Mies oli uinut takaisin rantaan omin avuin.
Lue myös: Hyvästi festarikesä? MTV Uutisten tiedot: Hallitus aikoo antaa vahvan suosituksen kesäfestivaalien perumisesta – uusia koronarajoituksia ei luvassa
Kyseessä ei miehen mukaan ollut hätätilanne, sillä tuuli saattaa laantua merellä surffauksen aikana silloin tällöin. Mies ei loukkaantunut tilanteessa.
– Ei ole poikkeava tilanne sinänsä.
Rannalle saavuttuaan miestä olivat vastassa ambulanssi ja poliisiviranomainen. Miehen voinnin uinnin aikana kävi tarkastamassa pelastusviranomainen pelastushelikopterista.
Tilanteesta haavereitta selvinnyt mies kiittää ulkopuolisten nopeaa reagointia.
– Tietysti koitin näyttää peukkua helikopterille, mutta he ottivat varman päälle.