Laulaja Pasi Kaunisto muisteli uraansa maanantain Studio55.fi-lähetyksessä.
Pasi Kaunisto totesi, että nyt ajatellen hän teki 1970-luvulla aivan liikaa töitä. Hän myöntää, että olisi tuolloin tarvinnut enemmän lomia sekä aikaa yksin ja perheensä kanssa.
Kaunisto kertoi, että syynä oli vanhanaikainen ajattelutapa siitä, että töitä on tehtävä silloin, kun niitä on.
− Tein liian paljon töitä ja keikkoja. Kun ei ollut keikkoja, oli lehtijuttuja ja tv-esiintymisiä tai harjoittelimme bändin kanssa, laulaja luetteli ohjelmassa.
Kaunisto ei myöskään antaisi oman lapsensa aloittaa uraa musiikin parissa vain 17-vuotiaana.
− Olin liian nuori. Minulla oli pienen pojan ajatukset ja kypsymätön mieli. Tuli tehtyä paljon sellaista, mitä ei tänä päivänä allekirjoita.
Pasi Kaunisto kertoi päivän ohjelmassa myös, kuinka alkoholia saattoi keikkareissulla kulua parikin pulloa yössä. Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mihin sellainen meininki johti.