Jo 30 vuotta kotikoneista löytynyt WordPad poistuu.
Microsoftin tarjoaman ilmaisen tekstinkäsittelyn aika on ohi. Yhtiö on ilmoittanut poistavansa WordPadin.
WordPad poistuu koneilta
Microsoft kertoi jo syyskuussa 2023, ettei enää tule päivittämään tekstinkäsittelyyn käytettävää WordPadia. Sovellus poistuu mediatietojen mukaan jo seuraavassa Windows 11 -päivityksessä; WordPadin ohjesivusto tarjoaa ohjeita vain Windows-versioihin 7, 8.1 ja 10.
Microsoft suosittelee tekstinkäsittelyyn luonnollisesti Word-ohjelmistoa, jota se itse myy.
Lue myös: Microsoft Office jää historiaan, tässä on sen uusi nimi – palvelulla yli miljardi käyttäjää
Ollut olemassa Windows 95 -julkaisusta lähtien
WordPad on ollut osa käyttöjärjestelmää Windows 95 -julkaisusta lähtien.
Notepad eli Muistio-ohjelma tulee säilymään koneilla. Se ei kuitenkaan voi korvata WordPadia heille, jotka ovat käyttäneet ohjelmistoa tekstin muotoilemiseen, kuten värien, fonttien tai sijoittelun vaihtamiseen. Muistiossa tällaisia mahdollisuuksia ei ole.
WordPad-dokumenttiin pystyi myös lisäämään Microsoft Paintissa piirtämiään kuvia. Piirtosovelluksen kuolemastakin on jo uutisoitu, tosin ennenaikaisesti, sillä Windows 10:sta se edelleen löytyy. Microsoft kertoi jo 2017, ettei se tapa Paintia, vaan sovellus pysyisi edelleen ladattavissa.
Lue myös: Internet Explorer on jo virallisesti historiaa – muistatko vielä miltä nettiselain näytti? Katso video!
Microsoft-pomo antoi vakavan varoituksen Googlesta: "Painajainen"
Katso myös: Näin vuonna 1995! Netti otti ensiaskeleitaan kansalaisten arjessa
1:37
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Microsoft, The Verge, Tom's Guide